Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Ajoajat lyhenevät Raision uudessa keskustassa - Liikennevaloissa seisominen jää kiertoliittymien myötä historiaan

Raision kaupungin tekninen lautakunta saa ensi tiistaina eteensä asemakaavaluonnoksen, joka muodostaa tukirangan E18-hankkeen tie- ja katuverkolle Raision keskustassa. Vaikka päättäjät keskittyvät nyt vain tie- ja katuverkkoon, luonnokseen koottu runsas aineisto nähdään vielä monen keskustelutilaisuuden taustamateriaalina. Luonnosaineiston mielenkiintoisin osa on asemakaavamuutosta havainnollistava ilmakuva. Siitä on pääteltävissä, miltä Raision keskusta voi näyttää 2030-luvulla. Raisiolaisten kulkureitit muuttuvat täysin. Joitakin nykyisiä rakennuksia tulee häviämään. Raision tekninen johtaja Antti Korte kehottaa käsittelemään asioita pala kerrallaan. – Tie- ja katualueitamme koskevan asemakaavaluonnoksen täytyy vahvistua, jotta valtio pääsee vahvistamaan oman E18-tiesuunnitelmansa näillä näkymin kesäkuussa 2020, Korte selittää. Kun tie- ja katualueen asemakaava saadaan vahvistettua, Raisio ryhtyy tekemään läheisiä kortteleita koskevaa asemakaavaa. Näiden molempien asemakaavojen on tarkoitus mahdollistaa viime toukokuussa esitellyn Raision keskustavision toteutuminen. – Mikäli tiet, kadut ja kiinteistöt olisi niputettu samaan jättimäiseen kaavoitusprosessiin, siitä ei olisi tullut ikinä valmista, Korte toteaa. Keskustan ramppiratkaisu osoittautui mahdottomaksi Eniten tie- ja katuverkkoa koskevaa asemakaavaa ovat odottaneet Raision keskustan yrittäjät. He toivoivat asiakkaita tuovia ramppeja E18-tunnelin itäpäähän. Keskiviikkona 24.4. kello 17 Raision kaupungintalolla järjestettävässä yleisötyöpajassa nähdään ja kuullaan perustelut, miksi rampit eivät toimisi. Asiaa tutkineiden konsulttien mukaan Raision keskusta ei kykene imemään E18 syytämää automäärää. Rampeille ja itse valtaväylällekin kertyisi vaaratilanteita aiheuttavia jonoja. Keskustan ramppien sijaan suunnittelijat ovat piirtäneet Kuloistensillan pieleen rampin. Sitä pitkin pääsee Raision keskustan suunnasta pohjoiseen sekä halutessaan Myllyyn. Antti Korte toteaa, että Nesteentien eli E18 painaminen tunneliin kuin myös Keonkadun tuntumaan rakennettava monikerroskiertoliittymä ovat vaativia geoteknisiä rakenteita. – Näin suuriin projekteihin liittyy toki riskejä, mutta mukana ovat Suomen parhaat geoteknikot. Kaikki rakenteet toteutetaan vesitiiviinä ratkaisuina. Niillä ei pitäisi olla vaikutusta pohjavesiin. Suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan nykyiset säilytettävät rakenteet, Korte sanoo. Uusi kauppapaikka herättää kiinnostusta Ensisilmäyksellä luonnosaineistossa kiinnittyy huomio lukuisiin kiertoliittymiin. Raision kaupungin projekti-insinööri Timo Oja toteaa, että niiden myötä pysähtelevä liikennekulttuuri jäänee Raision keskustassa historiaan. Joidenkin asukkaiden ajomatkat pitenevät, mutta hyvinkin todennäköisesti ajosta tulee entistä jouhevampaa. Myös ajoajat saattavat lyhentyä. Mielenkiintoinen on luonnoskartassa G-kirjaimella merkitty kohta. Siihen on ajateltu liikerakentamista. Oivallinen paikka on herättänyt Raisiossa toimivien kauppaketjujen kiinnostuksen. Kauppapaikan ja Lumparlan kerrostaloalueen väliin on piirretty kiertoliittymä, josta lähtee väylä läpiajettavalle Sorolaisenkadulle. Kiertoliittymästä kaakkoon vievän tien alle jää Hoseliuksenkujan omakotitaloja. Kaupungin edustajat ja tonttien omistajat ovat jo jonkin aikaa neuvotelleet tulevasta. Katso lisää kuvia ja Rannikkoseudun verkkosivulta.