Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Naantalissa on jälleen kirjakauppa - ”Ihanaa”, sanoi asiakas

Naantalissa on jälleen aito kirjakauppa, kun Pieni Kirjapuoti avasi torin laidalla viime viikolla. Tämän viikon tiistaina yrittäjä Katri Tuominen oli ensimmäistä kertaa itse kaupassaan asiakkaita palvelemassa, näiden joukossa kouluaikojen vanhoja tuttuja. Aiempaa liiketilaa Turussa haitanneen putkirikon takia muutto Naantaliin jouduttiin aikaistamaan, ja viime viikolla Tuominen oli ennalta buukatulla hiihtomatkalla Lapissa. Tuominen on syntyperäinen naantalilainen. Hän asui kouluaikojen jälkeen Turussa, mutta muutti pari vuotta sitten takaisin. Kirjakauppias hän on ollut 13 vuotta. – On iloinen ja toiveikas olo. Tuntuu kivalta, kun ihmiset ovat käyneet toivottamassa tervetulleeksi. Tuntuu, että kirjakauppaa tarvitaan, ja toivon, että ihmiset äänestävät jaloillaan, kertovat mitä toivovat, jotta voi kehittyä naantalilaisten asiakkaitten mukaan, Tuominen sanoo. Pop up -myymälä positiivinen kokemus Muutama vuosi sitten kirjakauppa Birgitta joutui lopettamaan Naantalissa, joten uuden puodin avaaminen vaatii rohkeutta. Tuomisella oli viime vuonna Naantalissa kokeeksi pop up -myymälä, ja se oli kauppiaalle positiivinen kokemus. Hän huomasi, että kysyntää on. Turussa kauppa oli hiljentynyt toriremontin takia, ja kotikaupunki Naantali puolestaan veti Tuomista. Liiketila löytyi lokakuussa. – Minulla on ihmemissio edelleen: ihmisten pitää saada kirjoja, Tuominen kummastelee. Tuomisen mukaan Naantalissa on jo ollut hyviä myyntipäiviä. – 10-15 kirjaa kun menee päivässä, niin päivä on hyvä, Tuominen määrittelee. Ovi kävi tiistaina iltapäivälläkin. Yksi aikuinen yritti selvittää, mikä mahtaisi olla se hänen lapsena lukemansa kirja, jossa oli kannessa tiikeri - vai leijonastako hän puhui. Vihjeet riittivät, ja Tuominen keksi mistä kirjasta täytyy olla kyse. Toinen kertoi aina tykänneensä Heli Laaksosen runoista, ja ilahtui suuresti kun kuuli, että murrerunoilija on tulossa Naantaliin alkukesästä. – Ihanaa, sitten on pakko olla maisemissa, asiakas kommentoi. Käsin poimittu valikoima Tuominen sanoo valikoimaansa juuri Pienen Kirjapuodin näköiseksi. Kun kauppias on joskus ottanut myytäväksi sellaista, mitä hän ei voi allekirjoittaa, niin se ei ole mennyt kaupaksi. –Valikoima on käsin poimittu, hän toteaa. Pieneen kauppaan eivät mahdu läheskään kaikki Suomessa julkaistavat kirjat, mutta suomenkieliset Tuominen sanoo pystyvänsä hankkimaan parin päivän varoitusajalla. Tuominen nostaa lempikirjailijoidensa joukkoon esimerkiksi juuri Heli Laaksosen, joka saa ihmisille kyyneleet silmiin sekä ilon että surun kyyneliä. Toinen on paljon omasta elämästään kirjoittava Petri Tamminen . – Tiivistetyn, lyhyen proosan maailmanmestari, arvioi Tuominen Tammista. Paul Austeria Tuominen kiittelee pienimuotoisten tarinoiden maalariksi, ja dekkaristi Håkan Nesserissä hän pitää siitä, että tämän kirjoissa on aina paljon muutakin kuin rikos. Pienen Kirjapuodin valikoimassa on tietty kirjoja mutta myös kortteja, julisteita ja kyniä. Konttoritarvikkeita ei ole ainakaan vielä. Tuominen kertoo, että niitä on kyselty ja hänen on harkittava asiaa.