Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Transistori, sokeripala, diodi - Digimaailmaa käytännöllisesti Eva-Linnealle, Pihlalle, Nikolle, Nealle ja muillekin

Kultarannan koulussa Naantalissa vedetään tiedepajoja ominkin voimin, mutta keskiviikkona viides- ja kuudesluokkalaisille saapui elektroniikan saloja opastamaan käsityön ja kuvaamataidon opettaja Iiro Tujula . Hänen vakityönsä ovat Maijamäen, Suopellon ja Velkuan kouluissa. – Nyt tehdään robotti, joka reagoi valoon, selosti Tujula oppilaille liiankin valoisassa luokassa. Liian valoisaa oli siksi, että valmiiksi saatujen robottien valodiodeja joutui suojaamaan päivänvalolta, jotta robotti reagoisi pelkästään ohjaajansa suuntaamaan valoon. Tujula itse käytti puhelimensa lamppua valonlähteenä. Mihin valorobottia eli valobottia voi käyttää? – Leikkimiseen, tai voi esimerkiksi tehdä pelin. Se alkaa vaikka piirtää, kun sytytetään huoneessa valot. Leikin maailmassa tässä pitkälti liikutaan. Tujulan mukaan tärkeää on ohjata oppilaita tekemään ja oivaltamaan itse ja yhdessä. – Kun on rakentanut laitteen ja pääsee käyttämään sitä, voi pohtia mihin ja miksi sitä käyttää. Näin pääsee osallistumaan teknologisen ympäristön luomiseen. Parhaimmillaan herää myös oivallus, miten laitetta voisi muokata paremmin käyttöön sopivaksi. Itse tekemisen ja kokeilemisen kautta rakennetaan aktiivista suhdetta teknologisoituneeseen maailmaan. Valo-ohjain dc-moottorilla Tujula antoi suullisten ohjeidensa lisäksi kirjallisen ohjepaperin otsikolla ”Valo-ohjain dc-moottorille (3V)”. Paperissa luki mm., että ”Transistori on elektroniikan tärkein komponentti - se on tänä päivänä vähintään yhtä merkittävä kuin pyörän keksiminen.” Oppilaat tekivät valobottinsa parityönä. Komponentit olivat sokeripala, sähkömoottori, virtalähde, transistori, diodi ja valovastus. Viidesluokkalaiset Eva-Linnea Hellsberg ja Pihla Nieminen rakensivat yhdessä. –Ollaan laittamassa transistoria oikeaan paikkaan.  Tämä on hiukan mutkikkaampi kuin mitä meillä on ennen ollut. Sokeripalaa ei ole ennen ollut. Täytyy katsoa ohjeet ja tehdä kytkennät, selosti Hellsberg. Nieminen yhdisti transistoria sokeripalaan. Ristipääruuvimeisselillä sokeripalan ruuvin kiristäminen ei onnistunut, mutta toisenlaisella ruuvimeisselillä työ onnistui. Työskennellessä hän samalla kertoi, että aiemmin on koulussa tehty hydrokoptereita. Niitä tuotoksia on koulun käytävällä kaapin päällä edelleen nähtävillä. – Hydrokopteri toimi, Nieminen valotti. Hellsberg lisäsi, että yhteen kopteriin tuli oikosulku. Sitä sitten korjailtiin. Digitalisoituva ympäristö Koulunjohtaja Riitta Koskinen sanoo, että oppilaiden tulee ymmärtää, miten sähköinen ja digitalisoituva elinympäristö toimii. Tämä mielessään hän kutsui Tujulan pajanpitäjäksi. Kultarannan koulussa on yleensä kerran kuussa tiedepajapäiviä. Niissä sekä opettajat että oppilaat esittelevät aiheita. – Jos oppilaat esittävät, muut seuraavat henkeä pidätellen, on Koskinen havainnut. Opettajien esitysten saama huomio ei yleensä saavuta yhtä suurta mielenkiintoa. Lyijykynällä musiikin soittamista Tujula kertoo, että hänen lähtökohtansa on teknologiakasvatuksen ja taidekasvatuksen yhdistäminen. Keskiviikkona rakennettiin valoon reagoivia robotteja, mutta yhtä hyvin olisi voitu tehdä vaikkapa soittimia. – Lyijykynästä voi tehdä syntetisaattorin, eli elektronisen soittimen. Voi piirtää vaikkapa pianon koskettimiston joka soi oikeasti. Keskitytään elektroniikan peruskomponentteihin. Tujula on valmis lähtemään muihinkin Naantalin kouluihin pajojansa pitämään. Korjaajaksi oppimista Kuudesluokkalaiset Nea Laamo ja Niko Troncoso työskentelivät yhdessä. – Tämä ei ole uutta. Isän kanssa korjataan autoja, olen tottunut tällaiseen, kertoi Troncoso samalla kun hän yhdisteli komponentteja. Hänellä on tulevaisuuttakin jo tuumailtuna. – Teen samaa kuin isä. Yksityisyrittäjänä korjaan koneita. Laamo iloitsi Tujulan pajasta. – Oppii käyttämään sähkölaitteita. Jos jokin patterilla toimiva menee rikki, niin voi harjoitella sen korjaamista.