Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Merimaskun Saaristokylän yhteisöllisyys lähtee lapsista

Merimaskun Saaristolaiskyläyhdistyksen puheenjohtaja Juha Huttusen omakotitalon olohuoneesta näkyy rantaniitty ja sen takana siintää Kaidansalmi. Yläkerrasta kuuluu pelaamisen ääniä, kun Huttusen oma poika ja hänen kaverinsa nauttivat ruutuajasta. Ilman lapsia Huttusen olisi vaikea pyörittää kyläyhdistystä. Nyt talosta toiseen vilistävät pienokaiset luovat paljon puhuttua yhteisöllisyyttä, jonka puutteeseen moni kylä- ja omakotiyhdistys on tuupertunut. – Voimme luottaa Saaristolaiskylässä siihen, että lapset saavat ruokaa ja juomaa muuallakin kuin vain omassa kodissaan, Huttunen sanoo. Tiina Lehtovirran ja Saara Kesälän mukaan lapset löytyvät etenkin kesäaikaan sieltä, missä kulloinkin on grilli kuumana. Biovessat eivät toimineet Saaristolaiskylä näytti Raision kesän 1997 asuntomessujen mainoksissa persoonalliselta asuinpaikalta. Kaikki kiinteistöt tuli maalata punamullalla ja varustaa kompostikäymälällä. Talousrakennukset tehtiin lähelle teitä, mikä loi kylämäistä tunnelmaa. Yksi tontti jätettiin alkuvaiheessa tyhjäksi, jotta siihen voitaisiin joskus rakentaa kylätalo. Rantaniitylle muokattiin kyläläisten yhteispuutarha. Tuleville asukkaille esiteltiin tiettyä kompostikäymäläratkaisua. Sittemmin terveystarkastaja tuomitsi sen toimimattomaksi. Tietysti tästä seurasi kärhämää käymälämallin puolesta puhuneen Merimaskun kunnan ja Saaristolaiskylän asukkaiden kesken. Kompostoiva käymälä aiheutti lähes kaikissa taloissa vakavia hajuhaittoja. 11.12.1998 ilmestyneen Rannikkoseudun mukaan ne poikivat myös eläinongelman. Merimaskun kunta joutui antamaan periksi. Se salli taloihin perinteiset vesivessat. Sittemmin Saaristolaiskylä on liitetty kunnallisen vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin. Juha Huttunen tietää yhden talouden, jossa kompostikäymälä on yhä olemassa. Omistaja vertaa kompostiratkaisua museoautoon. Sen kanssa pärjää, kunhan tietää ja hallitsee tukun niksejä. Sittemmin kyläläiset ovat puntaroineet, oliko Merimaskun kunta lopultakaan kovin vakavissaan ekoajatustensa kanssa. Joidenkin mielestä ekohössötys oli keino hinnoitella tontit edullisiksi, jotta alueelle saatiin asukkaita. Hiekkatiessä on rasitetta ja romantiikkaa Puheenjohtaja Juha Huttusen mukaan muuttoliikettä on ollut vuosien varrella. – Kylään muuttaneet lapsiperheet ovat olleet iloinen lisä yhteisöön, Huttunen tuumaa. Saara Kesälän mukaan lapsiperheillä on melko yhteneväinen arvomaailma. – Metsä, marjastus, meri ja veneily ovat monille meistä tärkeitä asioita, hän luettelee. Juha Huttunen ihastui hiekkatien päässä, rannalla oleviin taloihin. – Vaimokin sanoi heti, että tämä on meidän paikkamme, mies kertoo. Melkein joka toinen vuosi kylällä keskustellaan, onko hiekkatie romantiikkaa vaiko rasite. Tiina Lehtovirran ja Saara Kesälän mielestä se on kumpaakin. Lumien sulettua tie on huonossa kunnossa, mutta kesäisin se istuu miljööseen kuin nenä päähän luoden mukavaa tunnelmaa. Lehtovirta, Kesälä ja Huttunen eivät kuitenkaan kannata tien asfaltointia. Se saattaisi innostaa kaahaamaan. Jo nyt kyläyhdistys joutuu muistuttamaan, ettei Tärkkisten rantatiellä sovi hurjastella. Pelivaraa ei juuri ole, jos pyöräilevä koululainen horjahtaa auton edessä.Koulumatkaa turvatakseen vanhemmat ovat järjestäneet yhteistyöllä kuljetuksia. Kesälampaita? Kyläyhdistyksen suurin vuosittainen voimanponnistus on Apajan muinaistulien yö. Apaja on kuntalaisten virkistyspaikaksi muunnettu entinen kalastajatila. – Tapahtumassa on yleensä esitelmiä ja lapsille nukketeatteria, Juha Huttunen kiteyttää. Kylätaloa ei Saaristolaiskylään rakennettu eikä yhteistä kasvimaata enää ole, mutta rannassa yhteisöllisyyden ilmentymänä on sauna. Kyläyhdistyksen talkoolaiset pystyttivät sen omasta joukosta löytyvän rakennusmestarin ohjeistamina nelisen vuotta sitten. Naantalin kaupunki on suhtautunut saunaan ja moneen muuhun kyläläisten hankkeeseen myötämielisen kannustavasti. Seuraavana tavoitteena yhdistysväellä on rakentaa saunalta mereen ulottuva laituri, jolta pääsisi uimaan. Huttusen mukaan hänen ei juurikaan tarvitse houkutella ihmisiä talkoisiin. – He tulevat, kun kutsussa on sanat virvokkeita ja makkaraa, puheenjohtaja virnistää. Tuo maininta kertoo mahdollisuudesta tavata tuttuja ja jutella, minkä Huttunen arvelee olevan kaikkein tärkeintä. Jutustelun lomassa kyläläiset perkaavat ojia ja täyttävät teiden kuoppia. Huttunen yrittää kuunnella kyläläisten toiveita herkällä korvalla ja rakentaa niistä tavoitteita. Pitkälle hän ei ehdi raitilla kävellä, kun jo kuuluu toive. Kesälampaita, jooko? Huttunen ei heti ajatusta tyrmää, mutta pohtii mielessään määkijöiden vaikutusta auvoisten kesäaamujen kahvihetkiin. Ennemmin hän toisi rantaniitylle frisbeegolfkoreja sekä jalkapallomaalit.