Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Sinikka Haakana pääsi nuorena sinnikkyydellä töihin valokuvausliikkeeseen - Nyt hän haluaa ikuistaa kukkien kasvuvaiheita

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Sinikka Haakana ja kirkonkirjani ovat Raisiossa. Tulen Turun Terveystalolta ja työskentelen työterveyshuollon erikoislääkärinä. Laitilasta olen kotoisin. Onko sinulla perhettä? Minulla on puolisoni Kari ja kolme aikuista lasta. Olemme jo kotona ihan kahdestaan, eletään sellaista nuoren parin elämää. Ei tarvitse ilmoitella kenellekään, että jäädänkö kaupungille vai ei. Mikä sinusta piti tulla isona? Minusta piti tulla hammaslääkäri, mutta jostain syystä se vaihtui. Mikä on parasta Raisiossa? Täällä on kaikki palvelut lähellä ja toivon kovasti, että me raisiolaiset käytettäisiin niitä. Meillä on tilaa, valtavan hyvät pyörätiet ja Alppiruusupuisto. Raision kaupungin puutarhurit pitävät istutuksista niin hyvä huolen, että tämä on keväisin kuin satukaupunki. Miten aloitat mieluiten aamusi? Kaurapuurolla ja sellaisella kahvilla, joka tehdään kevytmaidosta ja Nescafésta. Sisäinen kelloni herättää minut yleensä puoli seitsemältä. Millainen koronakevät sinulla oli? Hurja. Olin viikonloput töissä, kun rakennettiin meidän hengitystieklinikkaa. Aamut aloitettiin aina koronainfolla ja ohjeet muuttuivat joka päivä. Toisaalta sellainen yhteen hiileen puhaltamisen kokemus oli aika hieno. Milloin ja miksi aloitit valokuvaamisen? Olin 14-vuotias ja Laitilassa oli sellainen valokuvausliike kun Kuvasahe. Olin pitkästynyt ja katselin lasin takana näyteikkunassa olevia kuvia. Ajattelin, että tuolla olisi hienoa olla töissä. Marssin sisään ja kysyin, että pääsenkö tänne töihin. He sanoivat että en, koska olen niin nuori. Kävin joka lauantai kysymässä ja lopulta he ottivat minut töihin. Aloitin kahvinkeittäjänä ja pikkuhiljaa pääsin palvelemaan asiakkaita ja ottamaan passikuvia. Millä kameralla kuvaat? Kuvaan Pentaxin K-kolmosella. Tiedän, että se on jäänyt Canonin ja Nikonin jalkoihin, mutta olen aina kuvannut sillä. Minulla on suuri kynnys vaihtaa sitä toiseen kameraan. Kerro näyttelystäsi? Kuvat ovat pionien kukista, nupuista ja eri vaiheista, jotka olen halunnut ikuistaa. Elämässä voi olla paljon asioita, joita ei välttämättä halua nähdä. Kauniiden asioiden katseleminen voi antaa niihin etäisyyttä ja voimaa arkeen. Värit ovat minulle kovin tärkeitä. Mitä asioita kuvaat mieluiten? Kukkia. Minulla on 5-vuotias tyttärenpoika. Hänen kanssaan otetaan myös paljon jos jonkinlaisia kuvia; autoista, legorakennelmista tai hänestä itsestään. Katsotaan niitä yhdessä ja valitaan parhaat kuvat. Mihin uskot? Uskon tasa-arvoiseen kohteluun ja yhdessä tekemisen voimaan. Keskitytään omaan tekemiseen, eikä vertailtaisi itseämme muihin. Kuuluun luterilaiseen kirkkoon. Mitä pelkäät? Pelkään tavallaan meidän tämän hetkistä uutisointia, että se lisää ja lietsoo ahdistuneisuutta. Ja sitä, että olemme liian lyhytjännitteisiä tekemisissämme. Isoja ratkaisuja saatetaan tehdä päivän fiiliksen mukaan. Mihin tuhlaat rahaa? Kukkiin, ainakin jos mieheltä kysytään. Varmaan niiden lisäksi kankaisiin ja kaikkeen mikä liittyy valokuvaukseen. Mistä haaveilet nykyään? Ehkä siitä huolettomasta vapaudesta, mikä meillä oli ennen koronaa. Ja siitä, että pääsisin Pietarin kasvitieteelliseen puutarhaan ja että osaisin silloin venäläiset aakkoset. Kenet haluaisit tavata? Ehkä naispoliitikkoja. Olisi kiva keskustella, että mitä he ajattelevat tästä ajasta. Mikä on sinussa parasta? Vuorovaikutuksessa yritän aina keskittyä hetkeen ja olen sitoutumiskykyinen. Naimisissa olen ollut kohta jo 37 vuotta ja nykyisessä työpaikassani vuodesta 2008.