Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Naantalin Kamarikuoro harjoittelee nyt kahdessa eri ryhmässä – ”Kuorolaisille voi olla haaste kun stemmakavereita ei olekaan monta vieressä”

– Mieheni Antti Haapalainen johti aiemmin Naantalin kamarikuoroa kymmenisen vuotta, siksi tunnen jo entuudestaan ison osan laulajista, kamarikuoron uusi johtaj a Aija Haapalain en kertoo. Uuden johtajattaren kausi alkoi epävarmuudessa, sillä korona uusi suunnitelmia. Ensimmäiseksi se esti kesäkuussa Haapalaisten ja kamarikuoron yhteiseksi ajatellun Baltian matkan. – Toukokuussa pidimme sitten syksyn suunnitelmista kokouksen, jossa sovittiin, että katsotaan tilannetta uudestaan kuoron hallituksen kanssa elokuussa. Kun silloin kokoonnuttiin, fiilis oli se, että pitäisi päästä laulamaan. Harjoituksia varten tehtiin suunnitelma koronaturvatoimista. Harjoitukset vedetään jatkossa kahdessa eri ryhmässä, joissa kummassakin on noin 10 laulajaa. – Tiistaina ilmeet olivat onnellisia. Joukossa on riskiryhmäläisiä, mutta he ovat olleet itsekin päättämässä harjoitusten aloittamisesta. Luokkien seinien antamissa rajoissa meillä toimivat turvavälit, Aija Haapalainen toteaa. Parituntiset harjoitukset Maijamäessä on ajoitettu siten, että 50 minuutin jälkeen harjoitustilassa pidetään aina 10 minuutin läpivetotuuletus. Syyskuun alussa pidettiin ensimmäiset harjoitukset uuden kuoronjohtajan kanssa. Ohjelmistovalinnoilla kamarikuorossa pyritään keventämään koronatunnelmia. – Ehdotin (kuoron) hallitukselle, että ei puhuta siitä, mitä ei voida tehdä, vaan otetaan se lähestymistapa, että puhutaan siitä, mitä voidaan tehdä, Haapalainen muistelee. Tämän ajatuksen turvin kuorossa lennetään nyt laulun siivin ympäri maailmaa eli tutustutaan eri maiden laulukulttuureihin. Syyskauden ensimmäisissä harjoituksissa uusiksi lauluiksi valikoituivat muun muassa ruotsalainen polska, virolainen kansanlaulu, argentiinalainen sävellys sekä itävaltalainen, erityisesti tähän aikaan sopiva kappale I am dreaming, jonka tekstissä haaveillaan muun muassa terveestä maailmasta. – Kyllä pystymme näinkin valmistamaan ohjelmistoa, mutta kuorolaisille voi olla haaste kun stemmakavereita ei olekaan monta vieressä. Toisaalta minä kuulin näin pienissä ryhmissä yksittäisiä ääniä paremmin. Voi että on kauniita ääniä ihmisillä, kuoronjohtaja Haapalainen kehaisee. Hän kannustaa kaikkia kamarikuorosta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Tällä hetkellä kuorossa on melko tasalukuisesti kaikkia ääniä, mutta koelauluihin saa aina tulla. – Kirkkaita, heleitä ääniä voisin silti aina toivoa lisää.