Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

"Kauppa käy, kun hinta on oikea" – Naantalissa on enemmän kesämökkejä kuin koskaan, ja yksi uusi ilmiö nostaa kiinteistönvälittäjän mukaan päätään

Rymättylän Montolantiellä sijaitsevan kesämökin terassilta avautuu saaristolaisromanttinen merimaisema, ja auto löytyy pysäköityneenä vain muutaman metrin päästä. Siinä kiteytyy eräänlainen naantalilainen unelma eli toive loma-asunnosta, joka sijaitsee kauniissa maisemissa mutta johon ei tarvitse matkustaa veneen tai lossin kyydissä. – Helppous on se, mitä ihmiset hakevat juuri nyt. Parhaiten myyvät ne mökit, joihin pääsee autolla, sanoo Saaristovälittäjän kiinteistönvälittäjä Pertti Salonen. Mökin varustuksen painoarvo ei sen sijaan ole Salosen mukaan yhtä merkittävä seikka. Olennaisinta on se, missä mökki sijaitsee, eikä esimerkiksi se, pitääkö mökkiläisen tehdä tarpeensa sisällä vai ulkona. – Paljon kuulee puhetta siitä, kuinka nykyään mökeillä pitäisi olla suihkut ja sisävessat ja niin edelleen, mutta minä en ole törmännyt tällaiseen ilmiöön enkä allekirjoita sitä ollenkaan, vaan ratkaisevinta on sijainti. Siihen on osittain luotettava myös Montolantien kohteessa, jossa ei sisävessaa ole. Sähköt mökkiin on sen sijaan vedetty, ja vettäkin saa hanasta – tosin vain ulkona. – Tämä on tavallinen mökki, mutta ei se hidasta kaupankäyntiä, jos hinta on kohdallaan, Salonen selittää. Ei mikään rahasampo Naantalissa oli Tilastokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan 4 646 kesämökkiä vuonna 2017. Rakentaminen on hidastunut 2000-luvulla valtakunnallisesti; suurin villitys oli 1980-luvulla, jolloin Suomessa rakennettiin jopa 115 942 uutta kesämökkiä. Naantalin loma-asuntojen määrä kasvoi 35 uudella kesämökillä vuosina 2015–2017. Salosen mukaan myös vanhoja mökkejä korjataan uuteen uskoon ja koetetaan myydä eteenpäin, mutta se yksinään ei takaa kauppaa. – Hyväkään mökki ei välttämättä ole mikään rahasampo, jos se sijaitsee huonolla paikalla, Salonen toteaa. Rahasampona ei voi myöskään pitää sellaista mökkiä, jota ajan hammas on päässyt nakertamaan. Vuotava katto ja rapistunut maali eivät välttämättä saa ostajan allekirjoitusta kauppakirjaan. Naantalilaisyritys LKV Tuomisten kiinteistönvälittäjä Teemu Tuominen on siksi innoissaan uudesta ilmiöstä, joka on nostamassa päätään. – Ihmiset haluavat käyttää nykyään palveluita siinä missä aikaisemmin kaikki tehtiin itse. Mökkeilystä on tullut helpompaa, Tuominen kertoo. Eräs nykypäivän trendi on Tuomisen mukaan siis se, että mökillä halutaan rentoutua. Suvun mökki ei välttämättä ole enää samanlainen yhteisöllinen kunnia-asia kuin ennen, vaan vanhan korjaamisen sijaan ostetaan valmista ja helppoa. – Nykypäivän saarimökkeilijä soittaa venefirmalle kauden alkaessa, että veneen voi käydä laskemassa veteen, ja mökillä talonmies on pitänyt huolta siitä, että mökki on kunnossa. Siinä voi sitten saman tien alkaa nauttia mökkielämästä eikä tarvitse olla alusta asti "työleirillä". Mahdoton ajatus Kyseinen ilmiö ei kuitenkaan ole vaikuttanut vielä kaikenikäisiin mökkeilijöihin. Tuomisen mukaan se, että on valmis maksamaan mökkitalonmiehen kaltaisesta palvelusta, koskettaa pikemmin nuorempaa kuin vanhempaa väkeä. – Ikääntyvälle ihmiselle sellainen saattaa kuulostaa aivan mahdottomalta, vaikka haluaisi jatkaa mökkeilyä muttei olisi enää kykyä pitää mökistään huolta. Tämä kietoutuu osaltaan siihen, ettei nuorempi sukupolvi välttämättä halua ottaa suvun mökkiä ikään kuin taakakseen. Mikäli mökki rapistuu, arvo laskee. – Mökki menee myös paremmin kaupaksi, jos se on hyvässä kunnossa, Tuominen huomauttaa. Kysyntää yhtä kaikki riittää. Tuominen on juuri esittelemässä erästä kesämökkiä Kustavissa, joskin sesonki voi koittaa vasta myöhemmin. – Monet saattavat kuvitella, että toukokuun jälkeen on jo myöhäistä, mutta me teimme esimerkiksi viime vuonna eniten mökkikauppoja lokakuussa. Naantalissa on tällä hetkellä 25 myynnissä olevaa loma-asuntoa Etuovi.comissa. Näistä halvin maksaa 49 000 euroa ja sijaitsee Rymättylässä, kallein 790 000 euroa ja sijaitsee Röölässä. Kaikkiaan Naantalissa on Tilastokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan 4 646 kesämökkiä. Eniten kesämökkejä Varsinais-Suomessa on Paraisissa (8 695), Salossa (7 065) ja Kemiönsaaressa (4 817). Naantali tulee neljäntenä. Vuonna 1970 Naantalissa oli Tilastokeskuksen mukaan vasta 1 921 kesämökkiä. Varsinais-Suomessa on kaikkiaan 49 704 kesämökkiä. Koko Suomessa on yhteensä 507 200 kesämökkiä. Lähteet: Etuovi.com ja Tilastokeskus.