Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Katso video! Vilukissan ensimmäinen kerta - Rannikkoseudun toimittaja uskaltautui uimaan hyisessä meressä

Odotin pahempaa. Vilukissana ajatus kylmästä vedestä ei houkuttele - ja toisaalta houkuttelee paljonkin. Yllättävän vähän tarvitsin itsepsyykkausta laskeutuessani portaita kylmään veteen. Outoa oli, että vesi ei edes tuntunut kylmältä. Oletin, että vesi tuntuisi niin kylmältä, etten voisi varpaita enempää sinne upottaa. Enempää en olisi voinut väärässä oletukseni kanssa olla. Vesi suorastaan houkutteli lämmöllään kokeilemaan sen syleilyä vaahtopäistä huolimatta. Tätä ehkä edesauttoi tieto siitä, että moni uimari on saanut apua kolotuksiinsa avannosta. Pulahdettuani veden armoille tuli tunne, että täällähän voisi uida vaikka kuinka kauan. Hetken päästä ihoni alkoi hileytyä. Tai siltä se tuntui. Aivoihini iskeytyi mielikuva sarjakuvien piirroksista, joissa jäätynyt olento alkaa hitaasti hajota palasiksi. Vesi tuntui ympärillä lämpimältä, iho taas kipristeli. Outo tunne. Ensimmäiseksi kerraksi en uskaltanut mennä muutamaa vetoa kauemmaksi portaista. Aika avannossa - tai tarkemmin kylmässä vedessä - tuntui pidemmältä, kuin mitä siinä oikeasti kului. Ylösnousu vedestä oli ehkä se pahin, koska laiturille puhalsi kalsea tuuli ja ilman lämpötila oli lähellä veden lämpötilaa. Kipristely jatkui pyyhkeen sisällä koko matkan pukuhuoneeseen. Sisäinen olo oli kuitenkin lämmin ja nautinnollinen. Avannossa käynnin jälkeen huomasi kyllä, missä minulla on huono ääreisverenkierto. Varpaat olivat jäässä vielä neljäkin tuntia uinnin jälkeen. Lihakset tuntuivat rennoilta ja nautinnollisen kivuttomilta pitkään. Pulahdus avantoon sai aikaan minulle janon, joten ehkäpä se sitten sai hitaaseen aineenvaihduntaanikin jotain liikettä. Yhdestä kerrasta on vielä mahdoton totuuksia laukoa. Ehdottomasti aion mennä uudelleenkin - toivottavasti en jää tähän koukkuun.