Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kolumni: Jokaiselle osansa mukaan

Haloo Helsingin biisissä lauletaan joulusta, jolloin joku saa lahjaksi tietokoneen samalla, kun joku toinen taas joutuu ehkä väistelemään alkoholistivanhempien nyrkkiä. Julmalta kuulostavaa, mutta melko varmasti kummatkin totuutta hipovia. Eriarvoisuus on edelleenkin suurta riippuen siitä, millaisten vanhempien huomaan sattuvat syntymään. Suurin osa vanhemmista yrittää varmasti olla maailman paras vanhempi omille lapsilleen. Joillekin vanhemmille se tarkoittaa lapsen hukuttamista materiaan, toisille hukuttamista rakkauteen ja joillekin hukuttamista kumpaankin. Joillekin vanhemmille joulu merkitsee ainaista hätää siitä, mitä ihmettä lapselle pystyy hankkimaan lahjaksi niin, ettei lapselle tule pettymystä kuullessaan ystäviensä tai luokkakavereiden saamista lahjoista. Vaikka joululahjoissa arvo ei olekaan itseisarvo, silti jokainen haluaisi antaa läheiselleen juuri sillä hetkellä sopivan tai tärkeän lahjan. Onneksi maailma on suuntaamassa rihkamakerskakulutuksesta kestävämpiin ratkaisuihin. Valitettavasti se muutos voi olla lapsen ajatusmaailmassa sitä, että halutaan sitä kalleinta - ja muka parasta ja kestävintä - puhelinta tai tietokonetta. Juuri vuoden turhakkeeksi valittu älyelektroniikka sai turhake-tittelin huonon kestävyytensä ja suhteessa kalliiden korjauskulujen vuoksi. Silti älyelektroniikka on lapsille ja nuorille tätä päivää. Puhelin, sen malli ja merkki edelleen statussymboleita, jotka nuorten silmissä yhä kertovat heille, mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluvat. Näinhän sen ei soisi olevan, mutta minkäs teet. Niinpä moni vanhempi tuskailee rahavarantojensa kanssa, kun kyseessä on hiemankin kalliimpia toiveita. Eipä siis ihme, jos hyvää tarkoittavissa joulupuu-tyyppisissä keräyksissä on esiin noussut lahjoittajia pöyristyttäviä lahjatoiveita tuhannen euron lahjoista. Tarkoitus ei ole puolustaa tonnin lahjatoiveiden pyytäjiä, vaan miettiä, miltä eriarvoisuus tuntuu niistä, jotka alati tuntevat olevansa köyhiä ilman mahdollisuutta korjata omaa tilannettaan. Kun itse joutuu joka päivä miettimään tarkoin, miten rahat riittävät terveelliseen ruokaan, sähköön ja veteen, niin melko ristiriitaisilta kuulostivat erään 11-vuotiaan pojan sanat tässä jokin aika sitten. Pojalla oli hieno pelikonsoli, jonka avulla hän ystävällisesti lahjoitti tutulle aikuiselle erääseen kännykällä pelattavaan peliin kuuluvia virtuaalijuttuja. Kun aikuisen uusi, lähes 800 euroa maksanut älypuhelin ei suostunutkaan yhdistämään pelikonsolin kanssa, poika totesi huoletta: Älä huoli, jos tämä ei nyt onnistu, äiti voi ostaa sinullekin uuden puhelimen! Siihen aikuinen huokaisi, että niinpä niin. Helppoa se on toisissa perheissä.