Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rymättylän Vanha Ahteentaantie sai uuden kunnallistekniikan - Naantali siirtää putkilinjoja paikkoihin, joissa niitä on helppo huoltaa

Rymättylän kunnassa oli tapana johtaa vesihuoltoverkoston putkilinjat keskustassakin kiinteistöjen halki. Tästä perinteestä Naantali haluaa eroon. Se on asentanut vuodesta 2015 lähtien Rymättylän kirkonkylään uusia vesijohto- ja viemärilinjoja. Uudet putket eivät kulje tarpeettomasti kiinteistöjen poikki, mikä helpottaa verkoston kunnossapitotöitä. Nyt uusittu Vanhan Ahteentaantien kunnallistekniikka on pituudeltaan noin 100 metriä. Kaivutöiden yhteydessä uusittiin myös Vanhan Ahteentaantien valaisinpylväät. Aiemmat pylväät olivat päässeet melko huonoon kuntoon. Naantalin vesihuoltolaitoksen rakennusmestari Rami Pirkola toteaa kaupungin ja sen saaristo-osien olevan tätä nykyä niin laaja kokonaisuus, että vesijohto- ja viemärilinjojen saneeraustyö on loppumaton urakka. – Pyrimme koko ajan korjaamaan vanhoja linjoja ja rakentamaan uutta. Naantalin kantakaupungissa saatiin tänä vuonna saneerattua Tuulensuunkadun vesijohto. Listalla odottaa paljon kohteita, Pirkola sanoo. Viemärilinjojen savutukset päättyneet Rymättylässä on kahtena viime viikkona tehty viemäriverkoston savutuksia. Toimenpiteellä on etsitty vuotokohtia, joista niin sanottu maavesi pääsee valumaan jäteveden joukkoon. Maavesi kuormittaa turhaan jätevettä siirtäviä pumppaamoja. – Rymättylästä saakka tulevat vuotovedet kuormittavat Naantaliin johtavaa siirtoviemäriä ja koko ketjua aina Kakolan jätevedenpuhdistamolle saakka, rakennusmestari Pirkola selittää. Savutuksissa havaittiin muutamia vuotopaikkoja, lähinnä runkokaivojen läpivienneissä. Rakennusmestari toteaa, että vuotoja oli loppujen lopuksi yllättävän vähän. Todennäköisesti runkokaivojen korjaukset aloitetaan Rymättylässä vielä kuluvan vuoden puolella. Vuotokohtien haitta korostuu etenkin nyt ja keväällä, kun maaperässä virtaa suuret määrät vettä.