Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raisiosta ei lähdetä Islantiin - Naantali pyrkii ketterään reagointiin

Sekä Naantalin että Raision kaupungit tekevät suunnitelmia koronaviruksen varalta sitä noudattaen, mitä Suomen hallitus torstaina iltapäivällä ohjeisti . Näin kertoivat Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja Naantalin henkilöstöpäällikkö Laura Saurama . Hallitus esimerkiksi suositti että yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka ja että muista kuin välttämättömistä työmatkoista luovutaan. Ei sittenkään Islantiin Raisiossa kaupunginjohtaja Korhonen sanoi, että virkamatkat ollaan perumassa eikä muitakaan matkoja järjestetä. Kaupunginhallituksen on määrä päättää asioista maanantaina. – Kaksi lautakuntaa on ehdottanut yhtä tutustumismatkaa Islantiin. Sen osalta on ehdotus että peruutetaan, Korhonen sanoi. – Tuli valtioneuvoston suositus kello 14, että kaikki yli 500 henkilön tapahtumat perutaan Suomessa toukokuun loppuun saakka. Kyllä me tätä linjausta noudatamme. Korhosen mukaan valmistelussa on myös se, mitä tilaisuuksia kaupungin tiloissa ylipäätään pidetään. – Koulut joutuvat harkitsemaan juhlatilaisuuksiaan, missä muodossa ne pidetään. Vääjäämättä tämä tulee tarkoittamaan sitä, että jos kaupungin työntekijöiden virkamatkat perutaan, se tarkoittaa sitä että myöskään leirikouluja ei järjestetä. – Meillä ei yli 500 hengen tilaisuuksia ylipäänsä pysty järjestämään muissa tiloissa kun Kerttulan liikuntahallissa. Torstaina Raisiossa peruttiin jo ensimmäinen yleisötilaisuus, kun Lentopalloliitto iltapäivällä ilmoitti, että miesten Mestaruusliigan jäljellä runkosarjaottelut pelataan tyhjille katsomoille. Raision Loimu tiedotti sen jälkeen, että torstai-illan kotiottelu Karelian Hurmosta vastaan suljetaan yleisöltä. Loimun jatkosarjapelit peruuntuvat toistaiseksi, sillä Lentopalloliitto päätti pysäyttää sarjatoiminnan runkosarjaotteluiden jälkeen. Naantalin ohjeistus siirtyi Naantalin oli tarkoitus antaa kaupungin työntekijöille varautumisohjeet torstaina, mutta se lykkäsi ohjeiden julkistamisen perjantaille. – Halusimme kuunnella, mitä Suomen hallitus asiasta sanoo, kuinka tiukkoihin toimenpiteisiin lähdetään, sanoi henkilöstöpäällikkö Saurama torstaina. – Rupeamme nyt iltapäivällä ruotimaan asiaa sen perusteella, mitä hallitus äsken sanoi: isot tapahtumat pois ja niin edelleen. Käymme läpi mitä se meillä tarkoittaa ja tehdään sitten tarkemmat ohjeet. Julkistamme ne sitten huomenna. Saurama sanoi, että kaupungin infektioon varautumisen johtoryhmä kokoontuu perjantaina kello 12. Ryhmässä ovat toimialajohtajat, ylilääkäri ja terveydenhuollon asiantuntijoita. – Veikkaisin että iltapäivän aikana saamme tiedotteen ulos. Koko henkilöstölle laitamme sähköpostia ja julkaisemme sen intrassa. Todennäköisesti teemme myös kaupungin verkkosivuille tiedotteen. Naantali ei ole ainakaan toistaiseksi päättänyt minkään tapahtuman peruuttamisesta. – Hyvin nopeasti muutetaan, kevennetään tai kiristetään ohjeistusta. Aika ketterästi yritetään nyt liikkua. Pyritään estämään viruksen leviäminen ja se ettei kukaan joutuisi turhan takia karanteeniin, sanoi Saurama jo keskiviikkona, jolloin Naantalin ohjeet olivat jo lähes valmiit. Tuolloin hän sanoi Naantalin tilannetta hyväksi ja torstaina hän oli samaa mieltä.