Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ylioppilastutkinnon reaaliaineiden koepäiviä aikaistetaan viikolla koronavirustilanteen johdosta

Ylioppilastutkintolautakunta on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa päättänyt aikaistaa kevään 2020 kolmannelle tutkintoviikolle sijoitetut reaaliaineiden koepäivät niin, että reaaliaineiden kokeet kirjoitetaan jo toisella tutkintoviikolla tiistaina 17.3. ja torstaina 19.3. Menettelyllä pyritään turvaamaan tutkinnon järjestäminen, jotta mahdollisimman moni kokelas saa tutkinnon suoritettua koronavirustilanteen laajetessa. Tutkinnon aikataulua tiivistetään siten, että tutkinto järjestetään 20.3. mennessä saamen äidinkielen kielen koetta lukuun ottamatta. Tiivistäminen toteutetaan siirtämällä reaalikokeiden (uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto, psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia) suorituspäivät viikkoa aikaisemmaksi eli 17.3. ja 19.3. – Ylioppilastutkinnon reaaliaineiden koepäivien aikaistamisella pyrimme varmistamaan, että kevään ylioppilastutkinnot saadaan suoritettua onnistuneesti kokelaiden turvallisuudesta huolehtien. Mikäli kevään kokeet keskeytyisivät kokonaan, merkittävä osa ylioppilasikäluokasta uhkaisi jäädä ilman kelpoisuutta hakea erityisesti yliopistoon, millä olisi merkittävä vaikutus koko yhteiskunnan toiminnalle myös tulevaisuudessa, sanoo opetusministeri Li Andersson tiedotteessa. – Ratkaisu antaa mahdollisuuden siihen, että korkeakoulut voivat järjestää valintakokeet suunnitellusti ja saavat käyttöönsä ylioppilaskokeiden tulokset todistusvalintoja varten, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sanoo. Koronavirustilannetta seurataan päivittäin ja Ylioppilastutkintolautakunta neuvoo lukioita järjestelyjen toteuttamisessa. Kokeiden aikaistaminen tarkoittaa muutosta sekä kokelaiden että lukioiden valmistautumiseen. Se voi kuitenkin merkittävällä tavalla turvata ikäluokan ylioppilaaksi valmistumisen, jos koronavirustilanne Suomessa jatkaa laajenemistaan. Kokeiden aikaistaminen lyhentää kokelaiden oppimäärän kertaamiseen varattua aikaa. Koeviikko tiivistyy monella Tiistain 24.3. reaalikoepäivän siirto tiistaille 17.3. koskee 19 788 kokelasta ja torstain 26.3. reaalikoepäivän siirto torstaille 19.3. koskee 23 319 kokelasta. Koeaikataulun muutos tiivistää koeviikkoa osalla kokelaista. Noin 37 prosentilla kokelaista ei ole kokeita peräkkäisinä päivinä tiivistämisestä huolimatta. Yksi peräkkäinen koekerta olisi noin 32 prosentilla, kaksi peräkkäistä koekertaa 22 prosentilla ja kolme peräkkäistä 8 prosentilla kokelaista. Vain yhdellä prosentilla kokelaista olisi koe jokaisena viitenä koepäivänä. Ylioppilastutkintolautakunta pyytää lukioita ottamaan välittömästi yhteyttä kaikkiin kokelaisiin, jotka ovat ilmoittautuneet kyseessä olevien koepäivien kokeisiin ja ilmoittamaan heille aikataulun muutoksesta. Jos kokelas ei pysty osallistumaan kokeeseen koepäivän siirron takia, lukio ja lautakunta neuvovat eri vaihtoehdoissa, kuten ilmoittautumisen mitätöinnissä.