Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lastenhoito tuli tutuksi jo teinityttönä - Vuoden isoäiti on Helinä Salmi

Vuoden isoäiti Naantalissa on Helinä Salmi , tyttönimeltään Helinä Hannele Virtanen. Naantalin Vanhusten Tuki ry on tehnyt vastaavan valinnan vuodesta 1993 lähtien. Salmi, 73, on syntynyt Paimiossa. Hän muutti Naantaliin Kaivokadulle alle 10-vuotiaana. Vaihtelua Naantalista Salmi sai käynneistä mummon luona Paimiossa. Lapset ja lastenhoito tulivat Salmelle tutuiksi varhain. Ensimmäisen kerran hän oli hoitamassa vieraan perheen lapsia 12-13-vuotiaana. Salmen elämää on rikastuttanut elämäntyö lasten parissa. Hänelle tutuiksi tulivat mm. Taimon, Keskustan ja Kreivinkadun päiväkotien lapset. Lasten parissa hän viihtyi tukien, leikkien, ohjaten ja kasvattaen. Hän oli taitava rakentamaan lasten päiviä mielenkiintoisiksi, ja lapset osallistuivat mielellään, kun yhdessä tekeminen oli luontevaa ja mukavaa. Kaksi tytärtä ja 7 lastenlasta Kaupungin päiväkodit antoivat puitteet Salmen työlle, ja muiden lastenhoitajien kanssa hän toteutti naantalilaislapsille viihtyisiä päiväkoteja. Salmen puoliso Tauno oli jo nuoruuden rakkaus, ja perheen he perustivat 1964. Ensimmäinen yhteinen koti oli Naantalissa Valliuksenkadulla, ja Presidentinkadulla perhe asusti vuoteen 1982 asti jolloin hankittiin nykyinen koti Kastovuorenkadulta. Salmilla on tyttäret Maarit ja Marika . Lasten-ja lastenlapsia on 4 poikaa ja 3 tyttöä. Isovanhemmat ovat olleet aina tarvittaessa lasten perheitä lähellä. Yhdistys on kiitollinen Naantalin Vanhusten Tuki ry on kiitollinen Helinä Salmelle vapaaehtoistyöstä mm. kahviemäntänä Veturin ja Ruonan kerhotiloissa sekä vuosien osallistumisesta yhdistyksen toimintaan. ” Taitava, osaava ja taiteellinen Helinä osallistui toimintaamme joissa kädentaidot olivat tärkeitä. Naantalin Vanhusten Tuen käsityökerhoissa osallistujat saivat tietoa ja opastusta askarteluissa ja muissa käsitöissä. Harrastuksesta toiseen, Helinä osallistui myös jooga-ryhmään ja Naantalin opiston kielikursseille”, katsoo yhdistys. ”Vuoden Isoäidille tärkeää ja odotettuja ovat lasten ja lastenlasten vierailut isovanhempien luona sekä keskustelut ja leikit lasten ja nuorten kanssa. Luonteenomaista Helinälle on rauhallisuus, hän on luotettava ja hyväntuulinen, esimerkillinen äiti ja isoäiti”, jatkaa yhdistys.