Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Meidät pelastettiin Raision tehtaiden alueelta

Kissojen kiima-ajat ovat alkavat yleisemmin keväällä ja siitä parin kuukauden päästä alkaakin kissanpentuja syntyä kiivaaseen tahtiin. Söpö kissanpentu on tietenkin ihana ja kiva, mutta yhä valitettavan usein kissanpentuja otetaan vain kesän ajaksi ja hylätään syksyllä vapaaksi luontoon. Ilmiö tuntuu taas tänä syksynä paisuneen suuremmaksi kuin aiempina vuosina. Löytökissojen kasvanut osuus näkyy etenkin Turun Eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa. Yhdistys huolehtii Turun kaupungin eläinhoitolan hylätyistä kissoista ja etsii niille uudet kodit. Vapaana kulkevat kissat viedään ensin Turun löytöeläinkotiin odottamaan, jos omistaja heitä kaipaisi. Löytöeläinkodissa on tänä vuona tähän asti ollut 377 kissaa. Viime vuonna löytöeläinkotiin tuotiin 488 kissaa, vuotta aiemmin 415. Löytöeläinkodissa kissat viettävät 16 vuorokautta odottaen omistajaansa. –Löytöeläinkotiin tuoduista  lemmikkikissoista yhä useampi palautuu tänä päivänä takaisin omaan kotiinsa lisääntyneen tiedottamisen ja tunnistusmerkintöjen ansiosta. Eläinhoitolaan tulleista löytökissoista julkaistaan kuva ja löytötiedot Turun kaupungin eläinhoitolan facebook-sivulla. Se on osoittautunut oivaksi apuvälineeksi kissojen palautumiseen takaisin koteihinsa. Myös kissojen tunnistusmerkitseminen on yleistynyt, kertoo Heidi Leyser-Kopra Turun löytöeläinkodista. Löytöeläinkotiin viedään löydetyt eläimet Turusta ja sen ympäristökunnista. Löytöeläinkoti toimii sopimuskaupunkien ja -kuntien rahoittamana. TESY etsii löytökissoille uuden kodin - toimii lahjoitusten ja vapaaehtoisten voimin Jos löytöeläinkotiin vietyjen kissojen omistajia ei löydy 16 vuorokauden aikana, kissat siirtyvät Turun Eläinsuojeluyhdistyksen eli TESYn omistukseen. TESYllä on kissanhoitotiloja löytöeläinkodin yhteydessä Orikedolla sekä Kissatalolla Turussa. Kissatalo on aloittanut toimintansa viime toukokuussa. TESYn toiminta rahoitetaan pelkästään keräysten, lahjoitusten ja vapaaehtoisten avulla. Palkattuja eläintenhoitajia on 3,5 sekä lisäksi useita vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset voivat toimia joko kissojen omahoitajina, siivoojina, kuskaajina sekä tapahtumien järjestäjinä. – Vapaaehtoiseksi voi liittyä ottamalla yhteyttä yhdistykseen. Vapaaehtoisten lisäksi otamme vastaan rahalahjoitusten lisäksi myös ruokalahjoituksia, sekä kaikkea, mitä kissat saattavat tarvita. Vanhoja pussilakanoita, lakanoita, tyynyliinoja ja huopia kuluu paljon, joten niitäkin voi toimittaa meille, vinkkaa Heli Tanskanen TESYstä. TESYyn siirtyvät myös suoraan sellaiset luonnosta loukutetut kissat ja pennut, joilla ei oleteta olevan omistajaa, eikä löytöeläinkoti suostu niitä ottamaan siksi vastaan, tai kissapopulaatiot tulevat omistajiensa luovuttamina. Esimerkiksi jos jollain kissojen hoitoon kykenemättömällä huomataan olevan liikaa kissoja ja hän haluaa niistä omaehtoisesti luopua. –  Keväisin TESYyn saapuu jo valmiiksi tiineitä kissoja, jotka sitten synnyttävät poikasia pentuja meillä. Tänä vuonna TESYyn on tullut jo 340 hylättyä kissaa. Uuden kodin olemme löytäneet jo 170 kissalle ja 70 kissaa on kotihoidossa tai muiden yhdistysten hoidettavana. Jonkinlaista ennätystä varmaan taas tänä vuonna tehdään kissojen määrän suhteen, Tanskanen laskeskelee. TESYn kissat luovutetaan uusiin koteihin rokotettuina, leikattuina ja sirutettuina. Jos uudessa kodissa ei ole muita eläimiä ennestään, pentuja ei luovuteta yksin, vaan aina vähintään pareittain. Kodin pitää olla sitoutunut hoitamaan kissaa sen eliniän ajan ja kissat luovutetaan ainoastaan sisäkissoiksi tai valjaissa ulkoilutettaviksi tai tarhaulkoiluun. – Jos näet ulkona vapaana kissan, ota mieluummin yhteys löytöeläinkotiin ja meihin mahdollisimman pian. Näin vältytään tilanteelta, jolloin kissa villiintyy liikaa. Omistaja voi myös kaivata kissaansa ja kysyä meiltä apua kadonneen lemmikin etsintään; kaikki kissanomistajat eivät käytä sosiaalista mediaa, vaikka some hyvä paikka onkin kuulutella vapaana juoksevista kissoista, TESYstä ja löytöeläinkodista todetaan. Vapaana juoksevien kissojen pyydystämiseksi voi lainata Turun Eläinsuojeluyhdistyksen loukkuja. Vapaana oleva kissa on vaaraksi itselleen ja muille Jos kissasi ei ole puutarhassasi tai et näe kissaasi, sen voidaan katsoa olevan lainvastaisesti jätetty heitteille. Kissa ei saa olla edes omistajansa mailla vapaana muutoin kuin pihapiirissä. – Kissojen vapaana pitoa säätelevät järjestyslaki, metsästyslaki sekä eläinsuojelulaki. Kissojen vapaana pitoa ei voida pitää hyväksyttävänä varsinkaan taajama-alueilla. Kissojen valvomaton ulkoilu aiheuttaa vaaraa sekä kissalle itselleen että luonnolle. Kissojen taipumus tehdä tarpeensa hiekkalaatikoihin aiheuttaa terveyshaittaa leikkipaikoilla, luettelee Leyser-Kopra. Loistartunnan lisäksi ulkokissat voivat saada toisiltaan kuolettavia tauteja. Kissoilla tavattavia yleisiä viruksia ovat muun muassa leukoosi, tarttuva vatsakalvon tulehdus ja immuunipuutostauti FIV, jota ei voi parantaa, vaan se kuihduttaa kissan pikkuhiljaa. Vaikka kissa on paikkauskollinen eläin, se ei välttämättä löydä aina takaisin kotiin. Sitä voidaan myös ruokkia jossain omistajan tietämättä ja kissa voi näin vaihtaa asuinpaikkaa. Suuri osa vapaana kulkevien kissojen kuolemista johtuu auton yliajetuksi joutumisesta. Pahinta on se, että kissa ei useinkaan kuole törmäyksessä heti, vaan jää pitkäksikin aikaa kitumaan. Yleensä vammautunut kissa pyrkii piiloutumaan ja kokee näin pitkän ja tuskallisen kuoleman.