Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tulevat ammattilaiset iskivät kilpaa palloa parkettiin - Loimun B-pojat viidensiä SM-finaalissa

Raision Loimun B-poikien lentopallojoukkue oli asettanut viikonlopun tavoitteekseen pääsyn 8 parhaan joukkoon. Tuo tavoite täyttyi, sunnuntain (10.4.) otteluiden upean onnistumisen myötä Loimu oli lopulta 5. - Hieno sijoitus kun miettii, että olimme haastajina finaaleissa. Meidän lisäksi oli vain yksi toinen joukkue, jossa oli muita joukkueita vuoden nuoremmat pelaajat, iloitsi valmentaja Aleksi Alkio Loimun sijoituksesta. Loimun ehdottomiin avainpelaajiin kuului Väinö Rahko, joka oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin. - Pelasimme hyvin, varsinkin joukkueena. Omassa pelissä oli ailahtelua, mutta parempaan suuntaan meni koko ajan. Lentopallo valikoitui lajiksi osin sattumalta, kun muutimme Pohjanmaalta Turun seudulle ja mietimme sopivaa harrastusta. Laji tuntui kivalta, ja aloin treenata vakavammin. En ole päätöstäni katunut hetkeäkään. Olen pelannut lentistä melkein yhdeksän vuotta, kertoo Väinö. Kovakätisen yleispelaajan pelilliset vahvuudet ja heikkoudet löytyvät tutulta saralta. - Mikään osa-alue ei ole luonnollisestikaan valmis. Paras tilanne on varmasti hyökkäyspelin ja torjunnan kohdalla. Haluan pelata yleispelaajana, ja siinä valossa vastaanotto vaatii vielä paljon työtä, Rahko tuumii. Väinö oli koko turnauksen plusmiinus-tilaston kakkonen 35 pisteellä. Taakse jäi muun muassa liigapeluri Jere Mäkinen pohjoisesta. Vainön tulevaisuudenvisiot ovat kunnianhimoiset. Isojen areenoiden kutsu on hyvä motivaattori. - Haluan pelata joskus ammattilaisena, Väino pamauttaa empimättä. Loimun Eetu Kulmala voitti torjuntapörssin 11 torjunnalla.