Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG-62 kohtaa Wilppaan Kuparivuorella

Kaikkien aikojen Kolmoseksi ristitty kausi jatkuu VG-62:n osalta perjantaina kotipelillä Salon Wilpasta vastaan. Ottelu on ensimmäinen tällä kaudella, joka pelataan Kuparivuoren urheilukentän nurmella. Viime kaudella kovana kotijoukkueena esiintynyt VG-62 ei ole esiintynyt aivan viime kauden tasolla. Voittotili aukesi vasta viime viikolla, kun naantalilaiset kävivät ryöstöretkellä Paraisten nurmella. Kotijoukkue Pargas IF kaatui lukemin 2–4 (0–0). Ottelun hahmo oli viime kaudella peräti 13 maalia Kolmosessa viimeistellyt Lauri Lavonen, joka iski ottelussa hattutempun.Uusi päävalmentaja Jami Laaksonen on tuonut VG:n peliin pallonhallintaan nojaavan pelitavan. Alkukauden vaikeuksien jälkeen pelitapa alkaa toimia. - Olemme harjoitelleet hyvin, mikä näkyy nyt pelissä. Koko ajan menemme eteenpäin, Jami Laaksonen toteaa. VG-62 pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanolla. Puolustuksessa on sivussa pelikiellon takia Miika Tommila , joka kärsii TuWe-ottelussa tulleen punaisen kortin seurauksia. Tommila on käytettävissä ensi viikolla Peimari Unitedia vastaan. Sairastuvalla ovat Karo Kymäläinen ja Samuli Nieminen . Kymäläisen on vaivaa selässä, mutta Laaksosen mukaan mitään ei ole rikki. Kymäläisen tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Myös Niemisen tilannetta seurataan päivittäin. Hänellä on jalassa lihasvamma, eikä hänen peluuttamisella oteta riskiä vamman pahenemisesta. - Kokoonpano on aika lailla sama kuin Paraisilla. Wilpas on muuttunut paljon, Helsingistä on saapunut autollinen pelaajia ja heillä on uusi valmentaja, Laaksonen kertoo.