Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rannikkoseutu-turnaukseen osallistui yli 300 lasta

Kerttulan liikuntakeskuksessa lauantaina järjestetty Rannikkoseutu-turnaus kokosi yhteen 31 juniorijalkapallojoukkuetta. Raision Nappulaliigan järjestämässä turnauksessa oli raisiolaisjoukkueiden lisäksi Naantalin VG-62:n ja Ruskon Pallon joukkueet. - Perinteisesti mukana on ollut noin 30–40 joukkuetta. Kaukaisimmat joukkueet ovat tulleet Merimaskusta Lemusta. Tänä vuonna osallistujamäärää verotti Turussa järjestetty turnaus, Raision Nappulaliigan puheenjohtaja Juha Oksanen kertoi. Turnaukseen osallistui 9–11-vuotiaita pelaajia. Pelejä pelattiin kuudella eri kentällä, jotka oli lohkottu Kerttulan tekonurmelle ja urheilukentälle. Mukana turnauksessa oli myös RaiFu, joka järjesti otteluihin pelinohjaajat. Juha Oksasen mukaan nuorin pelinohjaaja oli 12-vuotias. - On hienoa nähdä, että tuomarointi kiinnostaa näinkin nuoria, Oksanen sanoi. Aamuyhdeksästä iltapäivään kestänyt turnaus oli menestys. Loukkaantumisilta vältyttiin ja poutapilvinen sää suosi nuoria futareita. Palkinnot jaettiin jokaiselle osallistujalle. - Jokaiselle pelaajalle jaettiin tuubihuivit, jonka lisäksi pokaalin saivat ikäluokkien kolme parasta joukkuetta. Kaikista joukkueista palkittiin myös tsempparipelaajat. Juha Oksasen mukaan turnausta ei tällä hetkellä kannata kasvattaa, sillä se vaatisi turnauksen laajentamista kaksipäiväiseksi. Kuluva vuosi on Raision Nappulaliigalle juhlavuosi. Toiminnan alkamisesta on kulunut jo 50 vuotta.