Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Janne Laulumaa hyppäsi kohti tuntematonta - Uusi työ on projektipäällikön pätkäpesti TSL:ssä

Raisiolainen Janne Laulumaa irtisanoutui ja aloitti lokakuun alussa 9 kuukauden pestin projektipäällikkönä Työväen Sivistysliitossa TSL:ssä. 22 vuotta hän ehti työskennellä elektroniikkatyöntekijänä. Viime kevään vaaleissa hänet valittiin sdp:n varakansanedustajaksi, ja tuolloin hän sanoi, että hän kaipaa uusiin töihin. – Tämä tuli minulle aika puskista. Hyppäys kohti tuntematonta, sanoo Laulumaa vaihdoksestaan. Hän toivoo, että ensi kesänä projekti saa jatkoa, mutta muuten hän ei pestin jälkeistä tulevaisuutta pohdi. Parhaillaan Laulumaa suunnittelee toisen projektipäällikön kanssa FutureFit-nimistä koulutusohjelmaa, joka suunnataan henkilöstökoulutuksena digitaalisen työn murroksen kohteena oleville työpaikoille. Rahoitus tulee Google.org-säätiöltä, ja vastaavat koulutukset säätiö rahoittaa myös Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa ja Hollannissa. Projektipäälliköt itse käyvät kouluttamassa väkeä tammi-toukokuussa 35 yrityksessä ympäri Suomea, ja koulutettavat kuuluvat ammattiliittoihin AKT, PAM ja Teollisuusliitto. Yritykset eivät maksa koulutuksesta, mutta se on tarkoitus antaa työajalla. Koulutettava voi olla vaikka teollisuuden hitsari tai autoteollisuuden kokoaja. Hei oppivat perusdigitaitoja kuten tiedonhakua älypuhelimella tai palauttamaan hukattuja tietoja. Kriittistä suhtautumista luettuun myös korostetaan. – Yksi kolmasosa ihmisistä kokee työpaikalla ahdistusta nykyteknologian muutoksesta. Tulevaisuuden taitoja tänään, semmoisella sloganilla mennään.