Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Simo Haavisto tavoittelee voittoa kotikisasta

Naantalin Aurinko Golf isännöi 14.–15.6. Finnair Junior Tourin neljättä osakilpailua. Naantalin osakilpailussa mukana on ulkomaalaisia kilpailijoita. Aurinko Golfin nuorista mukana ovat Miro Vesterinen , Simo Haavisto , Ilpo Haavisto ja Eemil Alajärvi. 18-vuotias Simo Haavisto on nuorista kokenein. Alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen kuulunut Haavisto lähteekin kisoihin korkeimmin odotuksin. Tavoitteena on voittaa kotimaisemissa käytävä osakilpailu. - Omalla ennätystuloksella voitto pitäisi irrota, Simo Haavisto laskee. Simon 16-vuotias pikkuveli Ilpo Haavisto ei vielä lähde haastamaan veljeään voittotaistelussa. Tavoitteena on jättää taakse ainakin kymmenen kilpailijaa. - Tavoitteenani on pelata elämäni kolme parasta kierrosta, sekä tuloksellisesti että lyöntien onnistumisen kannalta, Ilpo Haavisto kertoo. Eemil Alajärvi tavoittelee niin ikään varmaa ja tasaista lyöntipeliä läpi kaksipäiväisen kilpailun. - Sijoitukselle en ole asettanut tavoitetta. Oman ennätyksen tekemällä sijoitus on varmasti jossain 15:n joukossa, Alajärvi sanoo. Kolmikon valmentajana toimiva Matti Salmi on luottavaisin mielin suojattiensa suhteen. - Odotan heiltä hyvää kisaa. He tuntevat kentän niksit ja osaavat pelata täällä. He ovat pelanneet hyvällä tasolla.Finnair Junior Tour on Suomen korkeatasoisin alle 21-vuotiaille kilpapelaajille järjestettävä kilpailukiertue. Kauden aikana järjestetään 14 osakilpailua ympäri Suomea. Kisat käydään pääasiassa kahden kierroksen kilpailuina, mutta Aurinko Golfin osakilpailu on yksi viidestä FJT Major -osakilpailusta, jotka kisataan 54 reiällä. Aurinko Golfin osakilpailussa pelaajat voivat kerätä maailman amatööriranking -pisteitä. WAGR-pisteitä tavoittelevat Miro Vesterinen, Simo Haavisto ja Eemil Alajärvi. Simo Haavisto on osallistunut tällä kaudella vain Finnair Junior Tourin avausosakilpailuun Porvoon Kullo Golfissa. Haavisto kilpailee pääasiassa aikuisten Finnish Tourilla. Eemil Alajärven paras sijoitus junioreiden pääkiertueella on Vihdissä tullut toinen sija. Kotikilpailusta hän ei usko saavansa ratkaisevaa etua, vain oma tekeminen ratkaisee. - Pitää osata pelata. Menestys ei tule vain kotikentästä. Tietty se tuo tietynlaista turvallisuuden tunnetta, kun on tuttu kenttä. Simo Haavisto myöntää kotiedun olemassaolon. - Täällä tietää, minne voi lyödä sen huonon lyönnin. Ilpo Haavisto osallistuu Finnair Junior Touriin ensi kertaa kotimaisemissa. Mukana olevat ulkomaalaiset pelaajat ovat kolmikolle vieraita. Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen seurantaryhmään kuuluvan Alajärven mukaan Suomen junioreiden taso on tällä hetkellä hyvä. Pahimmat kilpakumppanit tulevat tälläkin kertaa Suomesta. - Kotimaiset pelaajat ovat lähes kaikki tuttuja, Simo Haavisto kertoo. - Ihan kova taso Suomessa on. Hyvään suuntaan ollaan menossa, Alajärvi arvioi. Nuorten maajoukkueessa pelannut Simo Haavisto ei näe Suomea aivan Pohjoismaiden kärjessä. - Ruotsia olemme jäljessä.