Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Omatoimisesti lenkkeilyä harrastanut Leevi Hietanen hurahti Triathloniin

Himoksella järjestetyissä triathlonin sprintti matkassa, ensimmäisen kansallisen debyyttinsä tehnyt Hietanen sijoittui heti mitaleille. SM-hopea irtosi ajalla 1.01.15, joka oli hänen oma henkilökohtainen ennätys. Normaalisti sprintti matkaan kuuluu 750 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja 5 kilometriä juoksua. Himoksella vesi oli kuitenkin niin kylmää, että uintimatka lyhennettiin 500 metriin. - Kovaa on tullut treenattua vuoden verran, mutta oli tulos silti melkoinen yllätys, kertoo Hietanen tunnelmistaan kisan jälkeen. Nuoruuden jääkiekon parissa viihtynyt Hietanen tutustui lajiin vasta reilu vuosi sitten. Nopeasti kärkiporukoihin yltänyt triathlonisti kertoo, että kaikki alkoi muutaman vuoden kestäneestä omatoimisesta juoksuharrastuksesta, joka alkoi sujua hyvin ja tuntui mielekkäältä. Pelkässä juoksussa kilpaileminen ja siinä menestyminen ei ollut kuitenkaan mahdollista, sillä lajin kärki meni jo kaukana. - Kestävyysurheilu alkoi kiinnostamaan, sen jälkeen kun lopetin jääkiekon. Alussa se oli enemmänkin itsensä haastamista, enkä ajatellut kilpailemista, kertoo Hietanen. Turun Urheiluliitto ilmoitti reilu vuosi sitten lehdessä, että hakevat nuoria mukaan triathlonin pariin. Nähtyään ilmoituksen ja Ironman -kisoja telkkarista seuranneena Hietanen kiinnostui lajista. Jo muutaman viikon treenin jälkeen hän huomasi, että oli löytänyt lajinsa. Otettuaan yhteyttä Triathlon-jaostoon, hänelle löytyi myös oma valmentaja. Nykyään nuorella urheilijalla kilpailuvietti on kova ja motivaatio treeniin vain lisääntyy. - Kun ui monta kuukautta ja huomaa yhtäkkiä, että 10 sekuntia on ajasta lähtenyt, niin kyllähän se hyvältä tuntuu. Tietää, ettei ole treenannut turhaan, kertoo Hietanen. Treenimäärä on noin 20 tuntia viikossa. Suurin osa siitä on peruskuntopainotteista ja muutaman kerran viikossa pn kovempia treenejä. Hietasen mukaan moni kauhistelee treenin määrää. Hän kuitenkin huomauttaa, että helposti pelkkään pyöräilylenkkiin kuluu kolme tuntia, joten siitä ne tunnit nopeasti kertyy. Silti järki hänelle treenaamisessa on pysynyt ja sitä kautta myös vammoilta säästynyt. - Vanhemmat välillä ihmettelevät kun tulen pitkältä pyörälenkiltä, ja sitten lähden vielä juoksemaan. Onneksi äiti tekee hyvää ruokaa, niin jaksaa treenata, nauraa Hietanen. Omaksi vahvuudeksi Hietanen kertoo juoksun. Myös pyöräily osuudet on mennyt viime aikoina paremmin ja Himoksella järjestetyissä kisoissa hän yllättyikin siitä, kuinka vahva pyöräily osuus oli. Omaksi kehityskohteekseen Hietanen mainitsee uinnin. - Uinnissa minulla on vielä kehitettävää. Monella triathlonia harrastavalla on uintitausta. Huomaan, että jään siinä hiukan muista, toteaa Hietanen. Hietanen toivoo, että vallitsevan kuntoilubuumin myötä, myöskin triathlon tulisi tutummaksi ja lajin pariin eksyisi enemmän nuoria harrastajia. Myös medianäkyvyyttä hän toivoo enemmän ja kertoo, että 90-luvulla kisoja näytettiin telkkarista, mutta ei enää. Triathlon ei vaadi heti huippu välineiden ostamista, toisin kuin useasti luullaan. Hietanen itsekin kertoo, että pääsi hyvin alkuun vanhalla pyörällä. Suomen kylmien vesistöjen takia märkäpuvun ostaminen on välttämätöntä. Juoksussa ei voi ostaa itseänsä nopeammaksi, mutta pyörällä voi jonkin verran vaikuttaa. - Se voi monella olla kynnys aloittaa, kun osalla on huippukamat. Mutta sitä voi sitten itse vaan hymyillä, kun menee ohi vanhoilla kamoilla, sanoo Hietanen hymyillen. Raisiossa on ollut aiemminkin menestyjiä Triathlonin parissa. Mika Luoto tuli vuonna 2002, triathlon kuninkuusmatkana pidettävässä Ironman-kisoissa sijalle kahdeksan. Hietanen mainitsee entisen huipputriathlonistin ja aktiivisesti nuorisovalmennuspuolella vaikuttavan Luoman yhdeksi esikuvistaan.