Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ammattilainen testasi Haunisten uuden frisbeegolfradan

Raision Haunisissa sijaitseva frisbeegolfrata kasvoi kesäkuun lopulla täyteen mittaansa, kun entinen yhdeksänväyläinen rata kasvoi 18 väylän mittaiseksi. Täysimittaisena rata sopisi jo kilpailukäyttöön. Metsäisen radan erikoisuutena ovat suuret korkeuserot, jotka tuovat virkistävää vaihtelua väylille. Tänä vuonna ammattilaiseksi siirtynyt frisbeegolfari Jali Veranen tutustui Haunisten uusittuun rataan maanantaina. Raisiossa asuva Veranen aikoo harjoitella Haunisissa parannellun radan myötä useammin, onhan se hänen kotiratansa. - Kaveritkin pitävät tästä radasta, joten kyllä täällä tulee käytyä, Veranen sanoo. Uuden osan silmiinpistävin ominaisuus on jokseenkin kapeat väylät, jotka tekevät niistä haastavampia. Paikoitellen golfväylää reunustavien puiden oksat roikkuvat väylän yllä. Oksien ohittaminen vaatii tarkkuutta välillä lähes 200 metrin pituisilla heittoväylillä. - Uudessa osassa on paljon tukkoisia väyliä. Nämä ovat vaikeampia kuin vanhan osan väylät. Veranen toteaa. Väylä numero 11 on niin sanottu sokkoväylä, jossa heittäjä ei näe koria avausheittopaikalta. - Vanhassa osassa on myös sokkoväyliä. Ne täytyy vain opetella ulkoa. Maisemiltaan Hauninen on kaunis paikka. Verasen mukaan metsä on hienompi kuin esimerkiksi Lausteen radalla, jossa kisattiin SM-kilpailuja viikonloppuna. Miinuspuolena on metsään jätetyt puunrungot ja risukasat. - Kun väylät vielä siistittäisiin, niin tämä olisi tosi hieno paikka. Maasto kyllä tästä tamppaantuu, kun heittäjiä käy enemmän. Verasen mukaan rata on hyvin suunniteltu. Väylät sijaitsevat sopivan lähellä toisiaan. - Rata on hyvin toteutettu. Huomaa kyllä, että tämän on ammattilainen suunnitellut. Veraselle itselle sopii hieman puistomaisempi rata, jossa väylät ovat avarampia. - Pitkät heitot kantavat niissä paremmin. Uudehko rata on vielä suhteellisen roskaton. Muutamia juomapulloja matkan varrelta löytyy. Verasen mukaan se on joissakin paikoissa tullut ongelmaksi. - Heittopaikkojen lähellä ei ole roskiksia, joten se on jokaisen omalla vastuulla tuoda omat roskat pois. Joissakin paikoissa pulloja kertyy esimerkiksi korien päälle.Verasen käyttämät frisbeekiekot ovat kisakäyttöön tarkoitettuja. Haunisissa hän testasi myös aloittelijoille myytävää kolmen kiekon pakettia. Kiekoissa on eroja, mutta: - Midari (keskipitkän matkan frisbee) oli yllättävän hyvä. Se ei ole niin alivakaa kuin pitkän matkan draiveri, joten se ei ole niin altis lopun kierteelle. Putterin liito-ominaisuudet eivät olleet aivan samantasoisia Verasen oman putterin kanssa. - Putteri on ihan siitä kiinni mistä pelaaja tykkää. Sitä ei hintalappu suoraan kerro. Putterit ovat usein parhaimmillaan heikommilla muoveilla, koska niissä on paras pito. Halvemmat kiekot ovat tehty heikommasta muovista, joka näkyy jo muutaman heittokerran jälkeen. Koriin osuessaan frisbeen reunat tulevat kolhuisiksi, jonka lisäksi ne myös taipuvat hieman muodottomaksi. Noin 20 euron arvoinen paketti sopii Verasen mukaan mainiosti aloittelijalle ja harrastajalle.