Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Kukapa osaisi sään ennustaa?

Kuka osaa ennustaa sään tarkasti? Tai edes arvata oikein? Useammin kuin joka toinen kerta? Ei varmaankaan juuri kukaan... Me suomalaiset seuraamme säätä erittäin tarkasti. Katsomme telkkarista uutisten säätiedotteet, luemme netistä Ilmatieteen laitoksen, Forecan ja muiden vastaavien firmojen ennusteita. Ja teemme omat suunnitelmamme niihin pohjautuen. Ainakin osaksi. Valitettavasti sääennusteet tuntuvat menevän päin prinkkalaa ainakin joka toisena päivänä. Tekniikka kehittyy ja meteorologeilla on varmasti valtava määrä informaatiota, jonka perusteella yrittävät ennakoida sadepilvien ja matalapaineiden liikkumista. Lieneekö sitä tietoa pilvilauttojen leijailuista jo liikaakin, kun tosiaan tuntuu, että sään ennustaminen on mennyt aina vaan vaikeammaksi. Otetaanpa esimerkki. Lauantaina sekä Foreca että Ilmatieteen laitos ennustivat sunnuntaille Naantaliin sadetta ja ukkosta. Ukkospilvien uskottiin siirtyvän Naantalin päältä vasta iltapäivällä. Tosin, samaan aikaan norjalainen ”sääfirma” ennusti auringonpaistetta. Sunnuntaiaamupäivän aikana kun katsoi ikkunasta ulos, oli helppo todeta, että sateesta tai ukkosesta ei ole tietoakaan. Silti suomalaiset internetin sääpalvelut väittivät, että vettä tulee kyllä kello 13 ja 17 välillä. Saattaa tulla rankastikin. Eipä tullut, koko päivä saatiin paistatella aurinkoisessa tai korkeintaan puolipilvisessä kelissä. Säämaaottelu sunnuntain osalta päättyi norjalaisten 6–0 voittoon. En kadehdi meteorologeja. Aika paljon saanevat kuulla kuittailua, kuinka ennusteet heittivät taas häränpyllyä. Se on kuitenkin harmittavaa, että moni suomalainen tekee tosiaan omat suunnitelmansa ennusteisiin nojaten. Kuulin sunnuntaina golf-kentällä, että tänä kesänä on jäänyt kymmenittäin kierroksia pelaamatta, kun ihmiset ovat sade-ennusteen pelottamana peruuttaneet peliaikansa. Ja kun pelipäivä on koittanut, aurinko on paistanut, eikä sadepilvistä ole ollut tietoakaan. En varmasti pääse itsekään eroon sääennusteiden seuraamisesta, mutta teen sen varauksella. Parasta kun katsoo aamulla ikkunasta ja tekee omat päätelmänsä. Marko Vuosjoki