Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Unikeon valinta on pysynyt hyvin salaisuutena

Unikekoja on Suomessa kesäaikaan lähes joka talossa, mutta valtakunnan virallisia Unikekoja on vain yksi. Sellainen valitaan Naantalissa huomenna keskiviikkona. Naantalin asema Suomen Unikeko-pääkaupunkina on toki ollut vuosikaudet selvä, mutta varmemmaksi vakuudeksi kaupunki rekisteröi virallisen Unikeon tavaramerkin itselleen pari vuotta sitten. Viime vuonna tittelin sai tuottaja ja ohjaaja Timo Koivusalo . Hän on Räppääjä-elokuvien kautta tehnyt tunnetuksi Naantalia sadoilletuhansille suomalaisille. Koivusalon valintaa luonnehdittiinkin helpoksi ja jopa itsestään selväksi. Monena vuotena Unikeon valinta on silti onnistunut yllättämään: Etukäteispohdinnoissa sopivia ehdokkaita kun on useita. Valinta on pidetty pienen piirin salaisuutena lähes kaikkina vuosina. Valittujen Unikekojen listaa tarkastellessa voi havaita, että 2010-luvulla Unikeot ovat tulleet kulttuurin ja matkailun piiristä. 2000-luvulla valinnoissa heijastuivat myös kaupungin suuret yritykset, ja toisaalta merkittävä asema julkishallinnossa. Titteli onkin muotoutunut alkuvuosien jälkeen omalaatuiseksi tunnustukseksi kaupungin hyväksi tehdystä työstä. Tuleva Unikeko voi ainakin odottaa ikimuistoista aamuherätystä Naantalissa. Jääkylmään veteen ei sentään tarvitse pulahtaa, sillä aurinko paistaa ennusteiden mukaan kirkkaalta taivaalta.