Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Unikeonpäivän valmisteluista

Istuimme kioskin läheisyydessä olevalla terassilla tiistaina vähän ennen kahdeksaa. Yhtäkkiä alkoi kuulua kovaa auton ääntä, ja kuinkas ollakaan sieltä tulee alas pitkin Mannerheimintietä iso nosturiauto, joka siinä sitten pitää kovaa ääntä, peruuttelee ja päästää pakokaasua meille jotka syömme terassilla. No onneksi se loppui ennen kahdeksaa, jolloin trumputtaja asteli paikalle, ja kuulimme sen ja iltavesperin. Auto jäi siihen paikalle peittäen aika hyvin näköalan ja muutaman myyntikojunkin. Ymmärsimme, että unikeonpäivään asia liittyi, mutta eikö autoa olisi voinut tuoda paikalle hieman myöhemmin illalla, kun ei olisi ollut enää niin paljon liikettä. Nyt oli tosi paljon ihmisiä liikkeellä, jotka sitten väistelivät isoa autoa, joka oli parkkeerattu suoraan kioskin eteen. Merja