Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Matkailukaupungin unilukkarit heräilevät

Kipinöitä sinkoilevat käsitteet kuten asenne, avoimet ajatukset, innovatiivisuus ja ideointi lennähtelivät Naantalissa unikeonpäivänä. Matkailupaneeliin osallistuneet luottamushenkilöt poliittisen kentän laidasta laitaan sekä matkailuyritysten edustajat hyrisivät yksimielisyyttään niiden puolesta. Niitä olisi matkailussa sovellettava, jottei tulevaisuus pimene. Samalla ilmeni jossei pelkoa niin epäilyä kuitenkin. Ei suinkaan Naantali ole tyytyväisen kylläisenä uinahtanut matkailumenestyksensä lämmössä? Aurinkokaupunki on tipahtanut kauas palkintopallilta suomalaisten arvioissa parhaista matkailukaupungeista: vuonna 2007 ykkönen, mutta 2013 ja 2015 enää seitsemäs. Naantalin kaupungin matkailustrategia vuodelta 2011 on vajaan kuuden tekstisivun visio. Se lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, ja se on siten turvallinen, vähittäisen evoluution paperi. Mutta kipinät siitä puuttuvat. Paneelissa vaadittiin pyörätietä koko matkalle Rymättylään asti. Esitettiin, että juuri nyt kannattaisi markkinoida saariston vihreyttä, puhtautta ja hiljaisuutta terrori-iskujen pelästyttämille ulkomaalaisille. Epäiltiin, että Naantali ei ole valmis hulluihin ideoihin, kuten Muumimaailman äkkirakentamiseen 1990-luvulla. Kuka tänään panee töpinäksi?