Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Tarvitaanko väestönsuojia?

Joni Koski Onko väestönsuojien rakentaminen kerrostaloihin aikansa elänyt idea? Niin ajattelee ainakin Juha Sipilän hallitus, joka on keventämässä väestönsuojien rakennusmääräyksiä ensi vuoden alussa. Vielä ei tiedetä, mitä muutos käytännössä merkitsee. Loppuuko niiden rakentaminen kokonaan vai koskeeko velvoite rakentaa suoja vain aiempaa suurempia rakennuksia. Suomessa on joka tapauksessa satsattu valtavasti väestönsuojien rakentamiseen sotien jälkeen. Erään arvion mukaan rahaa on palanut yli 4,5 miljardia euroa. Siitä huolimatta kriisitilanteessa ei ihan kaikille suomalaisille olisi tarjolla omaa suojapaikkaa. Tavallinen kerrostaloasukas ei ehkä kiinnitä huomiota koko väestönsuojaan. Sehän toimii taloyhtiöstä riippuen häkki- tai pyörävarastona. Varaston seinät ja katto ovat kuitenkin muuta taloa jykevämpää tekoa, ja sotatilanteessa ne antaisivat suojaa järeältäkin pommilta. Ilmanvaihtokoneet nököttävät väestönsuojassa, tosin vanhemmissa kerrostaloissa ne ovat usein teknisesti vanhentuneita. Väestönsuojien sääntelyn keventämistä on perusteltu sen tuomalla kustannuslisällä. Toisten arvioiden mukaan väestönsuoja nostaa kustannuksia 50 neliön kaksiossa 1 000 eurolla. Toisissa arvioissa liikutaan reippaasti yli 10 000 eurossa. On mielenkiintoista nähdä, miten rakennusliikkeet lopulta suhtautuvat väestönsuojien rakentamiseen, jos rakentaminen ei enää olisi pakollista. Otetaanko rakennusten pohjakerroksesta lisää neliötä asunnoille, vai säilyykö väestönsuojan ja pyörävaraston yhdistelmä yhtenä uuden kerrostalon myyntivalttina. Oletan, että tässä markkinatilanteessa pienetkin kustannussäästöt vetävät pidemmän korren. Pyöräsuojat voi rakentaa pihalle, ja varastohotellit tarjoavat maksua vastaan tilaa kodin roinalle. Mutta onko kerrostalojen väestönsuojien rakentaminen enää perusteltua? Ovatko ne vain muistomerkkejä kylmän sodan ajalta? En ole ihan varma. Ne tarjoavat kyllä suojaa ilmapommituksilta, mutta eihän sellaisia Suomen kaltainen länsimaa enää kohtaa. Toisaalta on mukava tietää, että aivan kodin lähellä on turvapaikka, jonne paeta, jos lähiympäristössä sattuisi esimerkiksi vakava ympäristöonnettomuus.