Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Miksi nousta aikaisin?

Marko Vuosjoki Luin Iltalehden verkkolehdestä kymmenen syyn listan siitä, miksi kannattaa laittaa herätyskello soittamaan tuntia tavallista aiemmin. Osa näistä kymmenestä perusteesta oli ihan järkeviä, osa taas ei. Aloin joka tapauksessa itsekin miettimään, mikä saisi minut taas heräämään ennen aamuseitsemää – nykyisin kun minulla on tapana raahautua kahvinkeittoon vasta kahdeksan pintaan. No, se syy on edellä mainitsemani listan kohta kaksi: Aloita aikaisella treenillä. En pysty keksimään muuta itselleni hyvää syytä herätä ennen seiskaa. Mutta kun muistelen, miten hyvä fiilis tulee aamun lenkistä tai kuntosalitreenistä (joista on nyt ollut liian pitkä kesätauko), saan sytykkeen olla pirteä jos ei nyt ihan kukonlaulun aikaan, niin aikaisin aamulla kuitenkin. Peter Shankman -niminen puhuja on vienyt aamutreenin merkityksen ihan uudelle tasolle. Hän nimittäin nukkuu treenivaatteissaan, ja kun herätyskello soi, hän vetää välittömästi lenkkarit jalkaansa ja lähtee liikkeelle. Se kuulostaa jo liioittelulta, mutta jos tuolla tavalla löytää motivaation aamutreeniin, niin siitä vaan. Tuskin kuitenkaan kannattaa nukkua edellisen päivän treenikuteissa – tai saa varmasti nukkua ihan yksinään... Joidenkin (työnarkomaanien?) mielestä aamun ensimmäinen tunti pitäisi käyttää työsähköpostin purkamiseen – säästyisi tämäkin aika sitten varsinaiselta työajalta. Tätä en todellakaan allekirjoita. Jos aikaisen tunnin ideana on herättää mieli ja kroppa, lisätä energiatasoa ja saada ihminen virkeäksi, niin ainakin minulle sähköpostin plärääminen tekisi kaikkea muuta. Luultavasti painuisin takaisin nukkumaan kymmenen minuutin kuluttua, ja heräisin uudestaan tunnin päästä entistä väsyneempänä. Paras neuvo – ja paras syy – aikaiselle heräämiselle on mielestäni seuraava: Tee aamulla jotain, mikä tuo sinulle lisää virtaa ja tekee sinut onnelliseksi. Lyön vaikka vetoa, että silloin koko päivä sujuu pirteästi. Kirjoittaja ei ole aamuvirkku, mutta pyrkii parantamaan tapansa.