Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kauan kaivattu perhesähly alkaa Naantalissa

SB Naantali aloittaa kauan odotetun ja paljon toivotun perhesählyn. Koko perheen voimin sählyä harrastetaan 18. syyskuuta alkaen joka sunnuntai kello 11–12 Naantalin urheilutalolla Kuparivuorella. Perhesähly on tarkoitettu lapsille (ikä 3–6 vuotta) ja heidän vanhemmilleen. Ikärajat ovat ohjeellisia, esimerkiksi vanhempia sisaruksia voi hyvin olla toiminnassa mukana. Varusteiksi jokainen tarvitsee sisäliikuntavarusteet, salibandymailan ja lapsille lisäksi suojalasit. - Pienten lasten ja vanhempien yhteistä liikunnallista harrastustoimintaa on tarjolla aika vähän. Perhesählyä on toivottu jo pitkään, mutta ohjaajia ei ole löytynyt. Nyt kortteliliigamme vetäjät olivat valmiita aloittamaan myös perhesählyn vetämisen ja näin toiminta saadaan alkuun, kertoo SB Naantalin puheenjohtaja Ville Vuorio. Ilmoittautuminen on käynnissä 14. syyskuuta saakka. Lisätietoja toiminnasta SB Naantalin kotisivuilta www.sbnaantali.fi