Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lätkä alkaa: Ratkaisu vasta rankkareilla harjoituspelissä

Jääkiekko: Naantalin VG-62 edustusjoukkueen kenraaliharjoitus alkavaan runkosarjaan oli lupauksia herättävä. Nuoret onnistuivat valmentajan mielestä hyvin. Perjantaina Suomi-sarjakautensa kotihallissaan Aurinkoareenalla käynnistävä VG-62 pelasi viimeisen harjoitusottelunsa lauantaina Naantalissa. Vierasjoukkueeksi saapunut FPS on tullut tutuksi naantalilaisryhmälle, sillä ottelu oli jo kauden toinen keskinäinen harjoitusottelu. Naantalissa vieraat olivat niukasti parempia, vieden voiton voittolaukauksilla numeroin 3–4 (0–1,2–1,1–1). Jatkoaikaa ei ottelussa pelattu. VG:n maalilla aloitti nuori Juho Nygård , joka pelasi ottelusta puolet. 18-vuotias seuran kasvatti onnistui iltapuhteestaan mainiosti. Mikko Pehkosen laukaus maskin takaa yllätti Nygårdin ensimmäisessä erässä, toisessa erässä Miska Alakoski laukoi Nygårdin torjunnasta palanneen kiekon maaliin. Kotijoukkue pelasi uneliaan ensimmäisen erän, mutta toisessa erässä keltamustat esiintyivät pirteästi. TUTO-laina Veeti Vuorio avasi maalihanat laukomalla suoraan Ville Poukkulan syötöstä kiekon ohi FPS-vahti Henri Viitalan . Henry Isbergin johtama kentällinen laidoillaan Poukkula ja Vuorio oli kotijoukkueen pirteimpiä. Kakkossyötön ensimmäisen maaliin saanut Isberg iski ottelun tasoihin Otto Lehtosen ja Vuorion esityöstä. Kolmannessa erässä Igor Valko vei vieraat uudelleen johtoon, mutta voitontahtoiset naantalilaiset tulivat tasoihin Sakari Nurmen läpiajomaalilla. Voittolaukauskisassa pääosassa olivat maalivahdit. VG:n Juuso Ikonen nollasi viidestä yrityksestä kolme, mutta kotijoukkueen pelaajista vain Vuorion onnistuessa voiton vei FPS Igor Valkon ja Juuso Hämäläisen voittolaukausosumilla. - Ekaa kertaa törmäsin Vuorioon eilen treeneissä. Aika lyhyt yhteinen valmistautuminen otteluun, ihan ok meni siihen nähden. Tämä oli ensimmäinen peli myös minulle ja Poukkulalle. Vuorio oli hyvä vahvistus kenttäämme, Henry Isberg kommentoi. VG-päävalmentaja Sami Vire näki ottelussa paljon hyvää. Nuoret pelaajat Jere Hellsten , Janne Harkka ja Riku Koskinen saivat esityksistään kiitosta. - Ottelussa oli paljon hyvää, selkeästi parempaa peliä kuin Forssan turnauksessa. Nyt pääsimme pelaamaan neljällä kentällä. Junnut täyttivät oman paikkansa hyvin neljännessä ketjussa. Pikkuisen on vielä opeteltavaa kovuudessa ja nöyryydessä. Vanhemmat viisikot vetivät kaikki vahvasti, Vire sanoi. FPS:n Marko Vehmaan mukaan joukkue on valmis alkavaan kauteen. - Muutamat ukot kun parantelevat vammansa, niin saadaan kaikki kauden avaukseen. Joukkue on nuorentunut, mukaan on tullut nuoria ja nälkäisiä pelaajia, FPS:n valmennuksessa toimiva Vehmas tuumasi.