Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG-62:n voittoputki katkesi – Sabol loukkaantui

VG-62:n kolmen ottelun mittaiseksi venynyt voittoputki katkesi Kooveen vieraana keskiviikkona, kun tamperelaiset olivat parempia numeroin 9-1 (0-1, 2-0, 7,0). Edari lähti otteluun hieman siipirikkoisena, kun pakistosta sivussa olivat Ville Raittio ja alkuviikolla harjoituksissa loukkaantunut Kevin Kallonen. Hyökkääjistä sivussa olivat Ville Poukkula sekä Juha-Matti Rautajoki. Edari siirtyi ottelussa johtoon Veeti Vuorion maalilla ensimmäisessä erässä. Toinen erä oli naantalilaisten kannalta murheellinen. Koovee siirtyi erän kahdella maalilla johtoon, jonka lisäksi Edarin kokoonpano kutistui entisestään. Jesse Pohjonen joutui jättämään pelin kesken ja maalivahti Richard Sabol loukkaantui erän lopulla. Sabolin korvasi kolmannessa erässä Juuso Ikonen. Kolmannessa erässä Koovee meni menojaan, vieden erän peräti 7-0. Päävalmentaja Sami Vire harmitteli omiensa otteita, jotka olivat läpi ottelun huonompia kuin viikonlopun voittoisassa Hunters-ottelussa. - Olimme huonoja, laiskoja ja hitaita. Kolmannessa erässä Ikonen ei juuri apuja maalillaan saanut, Vire kuvaili. Vire antoi tunnustusta kotijoukkue Kooveelle. -Olimme huonoja, mutta hyvä joukkue oli vastassa. Eivät he sattumalta ole voittaneet Pyryä ja Ketterää tällä kaudella. Edari kohtaa lauantaina Porissa sarjajumbo KHT:n. -Ville Raittio kokeilee pelaamista treeneissä. Toivottavasti saamme hänet ja muutaman muunkin pelaajan takaisin kokoonpanoon ennen lauantaita, toivoo Vire. Maanantaina Suomeen saapuu slovakkihyökkääjä Patrik Becka, joka vakuutti valmennuksen testijaksolla.