Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

RNK Flyersin mylly väsytti Lahden puolustuksen

Ottelun pöytäkirja täynnä numeroita 77 ja 88. Se tarkoittaa, että sunnuntaina Lahtea vastaan Raision Nuorisokiekon ringettejoukkueessa tehokkaina ovat jäällä hääränneet Susanna Tapani ja Petra Ojaranta. Nimet eivät yllätä, sillä noiden nimien taakse kätkeytyy niin paljon taitoa ja peliälyä, että tulosta pitäisikin tulla. Sunnuntain pelin lopputulos Raision hyväksi maalein 10–3 ei kerro koko totuutta pelistä. Ensimmäiset puolitoista erää sarjanousija Lahti jaksoi hyvinkin painia Raision kanssa yhtä matkaa renkaasta. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne olikin tasan 1–1, mikä kuvasi hyvin ottelun kulkua. Raisio ei oikein saanut luistinta kulkemaan eikä rengasta toisen erän puoleenväliin asti hyvin pelanneen Lahden maalivahti Tiina Tenhusen selän taakse. Kun luistin ei kulkenut, ei myöskään auennut puolustukselle hyviä avauspaikkoja hyökkäyksiin lähtöön ja raisiolaisten peli puuroutui. 30 sekunnin hyökkäysajoista Raisio kulutti jo yli puolet yrittäessään päästä omasta päästä liikkeelle. Toisen erän lopulla kuitenkin raisiolaisten maalihanat aukenivat. Hyökkäys hyökkäykseltä omasta päästä lähtö oli nopeampaa, johtuen ehkä lahtelaisten pienoisesta väsymyksestä. Myös Raision tiukentunut karvaus hyökkäyspäässä antoi kotijoukkueelle pitkiä hyökkäysten rakenteluita vastustajan päädyssä ja loi lisää luisteluhenkeä. Toisen erän puolessa välissä Lahden aina matkassa mukana ollut maalivahti Tenhunen näytti loukkaantuneen lievästi, ainakin hän halusi aikalisää. Sen jälkeen Raisio menikin menojaan, eikä Lahden pyristely ottelun kolmannessa erää enää ollut riittävä. Raision kohdalta ehkä ainoa valitettava asia sunnuntaina oli juuri tuo viimeistelijöiden vähäinen määrä. Ykkösketjun Tapani ja Ojaranta tehtailivat yhteensä 8 maalia, niin kaksi muuta maalia jäi Fanny Impilän ja Tanja Elorannan harteille. Sunnuntaisen ottelun pirtein pelaaja oli kuitenkin nuori Henni Isaksson, joka syötti Raision 4. maalin. Karvauspeli oli makean mallikasta sekä keskikentän uurastus mahdollisti useita renkaanriistoja. Isakssonin tavoin yhtä ketterä hyrrä on Raision Janita Järvinen, jonka matala luistelutyyli tuo väkisinkin mieleen Ojarannan kiemurat jäällä. Sarjanousijaksi Lahti pelasi hyvinkin rikasta peliä ja luistin kulki, vaikka sillä oli tiukka peli alla lauantailta Nokiaa vastaan. Raisiokin pelasi lauantaina sarjajumbo Helsinki Ringetteä vastaan voittaen tuon ottelun ilman Tapaniakin 13–1.