Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG-62:n neljän ottelun voittoputki poikki

Jääkiekon Suomi-sarjassa hyvään syysvireeseen päässyt VG-62 ei saanut pisteitä viikonlopun kahdesta ottelusta. Kahden tappion myötä joukkue valahti sarjataulukon sijalle 12, mutta on vain kuuden pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Perjantaina joukkue matkusti Forssaan, jossa vastassa oli sarjavitonen FPS. Sarja-avauksessa Edarin niukasti voittaneet forssalaiset olivat tällä kertaa parempia numeroin 2–6 (2–1, 3–1, 1–0). VG-62:n maaleista vastasivat Sakari Nurmi ja Antti Rovio . Juho Nygård torjui naantalilaisten maalilla 35 kertaa. VG-62 ei saanut Forssaan parasta mahdollista kokoonpanoaan. Sivussa olivat muun muassa hyökkääjät Jesse Katajisto ja Juha-Matti Rautajoki sekä puolustajat Olli-Pekka Heinimäki , Kevin Kallonen ja Ville Raittio . Joukkueen puolustuspeli olikin päävalmentaja Sami Vireen mukaan ratkaiseva tekijä FPS-tappiossa. - Kolme maalia iskettiin aivan maalin edestä. Ei se auta, jos katseella seuraa tilannetta. Nygård pelasi ihan ok, mutta se ei riitä, jos joukkue edessä puolustaa tuolla tavalla, Vire ruoski omiaan. Lauantaina joukkue kohtasi kotonaan Kuparivuorella Riemun Jyväskylästä. Tasainen kamppailu kääntyi naantalilaisten tehottomuuden myötä vieraille, jotka veivät pisteet mukanaan maalein 2–5 (2–2, 0–1, 0–2). Edarin maaleista ottelussa vastasivat Anssi Köykkä-Luopa ja ylivoimalla osunut Jesse Pohjonen. Kotiotteluun VG-62 sai jalkeille vain kolme kentällistä, kun A-nuorten matkaan liittyivät perjantaina Forssassa pelanneet Olli Piki ja Janne Harkka . Juuso Ikonen torjui ottelussa 33 kertaa.