Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Katso tunnelmat torstailta: Näin Raision abiturientit matkasivat penkkaripäivänä

– Mun piti ensin olla Napakympin juontaja Kari Salmelainen , koska meillä oli suunnitelmissa, että vedän siinä asussa parodian abishow’ssa. Se kuitenkin muuttui vain pieneksi pätkäksi abivideossa, joten vedin päälle vihreät vaatteet ja päätin olla Nuuskamuikkunen, kertoo abitoimikunnan jäsen Verneri Kankaristo Raision lukiolla torstaina. Kankaristo on juuri tullut perinteisestä abishow’sta, joka järjestetään ennen penkkareita. Tapana show’ssa on parodioida opettajia ja yleisesti kujeilla lukio-opiskelun kustannuksella. Tämä vuosi ei ollut poikkeus. – Juu kyllä vaan, oli härskejä vitsejä, opettajien maneereita ja tapauksia, mitä he ovat tunneilla tehneet, Kankaristo kertoo iloisesti. Raision lukion penkinpainajaisten pukeutumisen teemana oliva tv ja elokuvat. Se mahdollistaa käytännössä melkein minkä tahansa asun maan ja taivaan väliltä. Lukion aula täyttyykin pian kaikista sateenkaaren väreistä, viitoista, pörröisistä asuista ja revenneistä sukkahousuista. Eläinhaalarit ovat joka vuosi kova sana. Se ei ole mikään ihme, kun pitää miettiä naamiaisasu, jolla tarkenee helmikuussa rekanlavalla. Ella Rautiainen, Nea Koski ja Rosa-Marie Vesterinen ovat kaikki päätyneet kirkkaan keltaisiin ankka-asuihin, jotka löytyivät Punanaamiosta. – Alunperin meidän piti olla dalmatialaisia, mutta kaikki puvut olivat jo menneet. Koska myös lohikäärme-asut olivat loppu, päädyimme näihin, tytöt kertovat. Eläinhahmoiksi olivat päätyneet myös ystävykset Jasmine Allegue ja Saara Aftab . – Mä oon aina halunnut olla Minni. Näin pari vuotta sitten yhden tytön, joka oli pukeutunut Minni Hiireksi ja musta se oli niin söpö, Saara kertoo. Jasmine on pukeutunut kokomustaan asuun, ja korvat paljastavat hänet kissaksi. Hän on koonnut tyylikkään asukokonaisuutensa eri nettikaupoista. Penkinpainajaisia eli tutummin penkkareita juhlitaan siksi, että abiturienttien koulu on käytännössä ohi. He jäävät lukulomalle valmistautumaan kevään ylioppilaskirjoituksiin. Sen jälkeen tähtäimessä usealla varmasti on jatko-opiskelupaikka. – Kyllä mä yliopistoon haluaisin. Mielenterveys kiinnostaa, joten ehkäpä haen psykologiaa opiskelemaan, Saara kertoo. Jasmine ei ole vielä päättänyt, mitä haluaa tehdä lukion jälkeen. Kankaristollakaan ei ole vielä tarkkaa hajua tulevaisuudensuunnitelmista. – Menen heinäkuussa armeijaan, ja olen sielä ainakin sen puoli vuotta. En nyt siis vielä hae mihinkään kouluun, mutta katsotaan jos siellä tulee jotain ideoita, hän sanoo. Pian neljä kuorma-autoa kaartaa pihaan hakemaan abiturientteja kierrokselle Raision ala-asteiden kautta Turkuun. Pihalle on kokoontunut paljon ulkopuolisia katselijoita kameroineen ja pienine lapsineen. Myös monet opettajat ovat tulleet ulos seuraamaan abien riemukasta lähdön tekemistä. Karkkia alkaa lentää jo laidan yli, vaikka rekat ovat vielä paikallaan.