Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nuoret Leijonat kohtaavat Ruotsin Naantalissa

Suomen alle 16-vuotiaiden jääkiekon maajoukkue aloittaa Naantalista kolmipäiväisen kotiotteluiden sarjan Ruotsia vastaan. Joulukuun 16. päivä pelattavaan maaotteluun odotetaan jopa 500 katsojaa. VG-62 jääkiekkojaoston puheenjohtaja Markku Mäkilä muistelee, että Naantalin jäähallissa on jääkiekon toimesta ollut yhtä paljon katsojia viimeksi 1990-luvulla, jolloin järjestettiin Simo Rouvalin hyväntekeväisyysottelu. VG-62 toimii ottelun järjestävänä tahona. Toteutus vaatii noin 25 hengen talkooryhmän. - Jääkiekkoliitto lähestyi meitä kysymällä, kiinnostaako tapahtuma. Totta kai halusimme Naantaliin maajoukkuekiekkoa, Markku Mäkilä kertoo. Lipunmyynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Ennakkolippuja voi ostaa Forsportista ja jäähallin kahvilasta. VG-62 mediavastaava Mia Pöyhösen mukaan lippuja oli tiistaihin mennessä myyty noin sata. Nuorten maajoukkueet saapuvat Naantaliin keskiviikkona. Suomen joukkue harjoittelee hallissa jo samana päivänä. Torstaina molemmilla joukkueilla on ilta- ja aamuharjoitukset. Perjantaina ennen ottelua molemmilla joukkueilla on aamujäät. Harjoituksiin yleisöllä on vapaa pääsy. - Suomen joukkue jopa toivoi, että yleisö löytäisi harjoituksiinkin, Mäkilä sanoo. Osa Kuparivuoren pukuhuoneista on varattu maajoukkueiden käyttöön keskiviikosta lähtien. Jäähallin ympäristöön tuodaan parakkeja, jotka toimivat väistötiloina muille käyttäjille. Torstain yleisöluistelu siirtyy vanhaan jäähalliin. Naantalista maajoukkueet jatkavat Paimioon, jossa joukkueet kohtaavat lauantaina. Sunnuntaina pelit jatkuvat Kaarinan jäähallissa.