Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hakkuu selvittää ryteiköt ja päästää lisää valoa kuntoradalle

Tammikuussa alkavaksi suunniteltu metsän hakkuu Petäsmäen länsi- ja eteläpuolella ulottuu niin isolle alueelle, että omistaja Raision kaupunki jalkautui tiedottamaan asiasta ihmisille. Liki 20 tuli kuuntelemaan ja kertomaan huomioitaan tiistaina aamupäivällä. Tietoa jakoivat kaupunginpuutarhuri Olli Punta ja metsänhoitoyhdistys Lounametsän asiantuntija Mikko Kaamanen. Olli Puntan mukaan vastaavia tilaisuuksia ei juuri ole pidetty, vaan yleensä jaetaan tiedotteita postilaatikoihin. - On iso alue ja on kuntorata. Ajateltiin, että käyttäjiä on muitakin kuin rajanaapureita. Katsottiin, että on vaikea saada tietoa ihmisille, Punta kertoo. Hakkuuala on 37 hehtaaria, ja Petäsmäen 1,5 kilometrin kuntorata jää sen sisään. Kaamaselle ja Puntalle kerrottiin, että radalla käy tarhalapsia ulkoilemassa ja että jännän näköisiä mustia oravia on alueella havaittu. ”Olisiko tullut muuttokuorman mukana”, arveltiin. - Pirilään päin on valtavia mäntyjä. Säästäkää ne! - Ei taida vielä risuja mennä Naantaliin? kysyi yksi. Lounametsän Kaamanen vastasi, että kyllä menee, jos TSE:n monipolttoainevoimalaitos vain käynnistyy ensi syksynä kuten on suunniteltu. - Tulee sieltä lämpönä takaisin sitten, pääteltiin. Hakkuulohkoja on kolmea sorttia.Petäsmäen länsipuolella on suurimpien puiden alue, ja harvesterilla eli metsätyökoneella puista kaadetaan puolet. Puntan mukaan ylipuustoa poistetaan, jotta alempi kasvusto saisi valoa. Alempi puusto taasen on paikoin niin tiheätä, ettei kävelemään pysty ja sitä harvennetaan. Toisille lohkoille tulee eriasteisia poistoja. Pienimmän puuston alueella harvennetaan pelkällä Fixter-paalaimella, ja tavara menee energiapuuna poltettavaksi. Punta kertoo, että tukkia, massapuuta ja energiapuuta tulee 2 000 kiintokuutiota. Kaupungille niistä tuloutuu 40 000 euroa. Lounametsä vastaa hakkuiden toteuttamisesta. Kaamasen mukaan hakkaamaan tulee alueellisia urakoitsijoita, ja koneita on enimmillään töissä kolme. Puut varastoidaan Somersojan kentän reunaan sekä Ajomiehenkadun ja Vähäpiriläntien varteen. Kevääseen mennessä ne on määrä ajaa pois, ja hakkuut ovat talvesta riippuen ohi kuukaudessa tai kahdessa. Kaamanen muistuttaa vanhemmille, että lapset pysyisivät kaukana työkoneista ja puupinoista. Petäsmäen pientaloyhdistyksen puheenjohtaja Heimo Lehtonen iloitsee siitä, että hakkuut tuovat valoa metsään ja alueelle uutta eloa. Jäsen Johanna Palmroth on tyytyväinen, että kaupunki kysyy asukkaiden toiveita. Hän kulkee kuntorataa monta kertaa viikossa. Liki 40 vuotta Petäsmäen Piisamipolulla asunut Paavo Karvonen kertoo, että edellisten hakkuiden jälkeen pientaloyhdistys raivasi hakkuujätteitä 20 metriä kuntopolun molemmin puolin. Ne haketettiin metsää parantamaan. - Se oli iso työ, Karvonen toteaa. Kaupunginpuutarhuri Punta sanoo, että jos vain talkooporukkaa löytyy, vastaavaa voi tehdä taas. 37 hehtaarin alalla. Aloitetaan tammikuussa. Toinen tiedotustilaisuus tiistaina 3. tammikuuta kello 14 Honkakadun kääntöpaikan tuntumassa. Ylipuustoa karsitaan, harvennushakkuita, energiapuun keräämistä. Tavoitteena parantaa liian tiheäksi kasvaneen metsän elinoloja.