Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Suurin seuralle myönnettävä tunnustus” – RaJu ehdolla vuoden urheiluseuraksi

Raision Jumppareiden lähes 30 vuotta kestänyt työ lasten, nuorten ja aikuisten liikuttamisesta on huomattu myös Suomen Voimisteluliitossa, joka ehdotti seuraa vuoden 2016 urheiluseuraksi. Perusteluissa Voimisteluliitto kertoo RaJun olevan Raision suurin seura, joka tarjoaa laadukkaita liikuntatunteja kaikenikäisille. Harrastetoiminnan lisäksi seurassa saa korkealuokkaista kilpavalmennusta voimistelussa ja tanssissa. - Seura on viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt todella suuren ponnistuksen kehittämistyössään ja ansainnut sillä sekä Sinettiseuratunnuksen että Voimisteluliiton aikuisliikunnan Priima-tunnuksen, Voimisteluliitto jatkaa perusteluja. Seura on myös pitkään tukenut urheilu-uransa lopettavia seuran jäseniä. Moni seurassa voimistelun aloittanut on siirtynyt seuran ohjaajaksi tai työskentelemään seuran hallintoon. Vuoden 2016 urheiluseurapalkinnon teemana on respect – kunnioitus, arvostus, kannustus ja huomiointi. Se toteutuu RaJun toiminnassa hienosti. - Moni seuran entinen jumppari on mukana toiminnassa. Se on osaltaan mahdollistanut seuran panostamisen harrastusliikuntaan, sillä meillä riittää valmentajia ja ohjaajia harrasteryhmiin poikkeuksellisen hyvin, Raision Jumppareiden puheenjohtaja Tuuli Salospohja sanoo. - Meillä seuran jäseniä arvostetaan. Voisi jopa sanoa, että me olemme kaikki yhtä perhettä Salospohja jatkaa. Salospohjan mukaan jo finaaliviisikkoon pääsy on todella suuri tunnustus ja merkitsee seuralle paljon. Raision Jumpparit täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Juhlavuosi käynnistyy Suomen Urheilugaalassa tammikuussa Helsingin Hartwall Areenalla, jossa valitaan vuoden urheiluseura. - Kategoriassa 1–5 tämä tunnustus on arvoltaan kuusi. Vuoden urheiluseuraksi valinta on suurin seuralle myönnettävä tunnustus. Tämä kertoo seuran nauttimasta arvostuksesta. Voittajan valinta on sitten jo muiden käsissä. Salospohja kertoo seuran tehneen paljon kehittämistyötä toiminnassaan viime vuosina. Perheliikuntapuoleen ja tanssiin on panostettu aikaisempaa enemmän. Se on näkynyt seuran jäsenmäärän kasvuna. - Seurassa oli pitkään 300–400 jäsentä. Vähän ennen puheenjohtajuuteni alkua vuonna 2009 jäseniä oli noin 500. Tuolloin tehtiin päätös, että keskitymme enemmän harrastepuoleen. Harrastajamäärien lisääntyessä olemme saaneet mukaan myös motivoituneita kilpaurheilijoita. - Seura tekee myös tiivistä seurayhteistyötä Turun Liikuntaseuran, Turun Pyrkivän ja Naantali Voimistelijoiden kanssa. Salospohja on valittu Suomen Voimisteluliiton hallitukseen kaudelle 2017–2019. Hän jatkaa RaJun puheenjohtajana siihen asti, että sopiva jatkaja löytyy. - Äitini sanoi aikoinaan, että jos joskus lopetat, pidä huoli, että joku jatkaa työtäsi yhtä hyvin. Raision suurin seura, jäseniä noin 920. Ehdolla vuoden urheiluseuraksi. Viidestä finalistiseurasta valitaan voittaja tammikuussa Vuoden Urheilugaalassa. Seura täyttää 30 vuotta ensi vuonna. Kilpalajeina seurassa joukkuevoimistelu, telinevoimistelu, tanssi, rytminen voimistelu ja kilpa-aerobic. Seura on lasten ja nuorten urheilun sinettiseura ja se on saanut aikuisliikunnan Priima-sertifikaatin.