Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mennyttä aikaa Merimaskussa: Näin toteutettiin isojako

Valtakunnallinen Ruotsi-Suomessa tapahtunut lakiuudistus, vuoden 1734 laki, mahdollisti monta muutosmahdollisuutta silloiseen lainsäädäntöön. Se avasi uusia mahdollisuuksia myös talonpojan arkeen. Kehitys toi myöhemmin mukanaan mm. isojaon, sekä viljelevälle kruununtalonpojalle maanluonnon perinnöksiosto-oikeuden. Tämän privilegio oli myönnetty jo vuonna 1721 papisto ja porvarisäädyille. Tässä vaiheessa aateliston yksinoikeus maanomistuksessa murtui, mutta talonpoikaispuolue jäi vielä ilman oikeutta. Kootessani aineistoa (Merimaskun historia/käsikirjoitus 150 tk.liuskaa) tutkimusta varten keräsin samalla aineistoa, joka koski Merimaskun silloisten kylien ja tilojen oloja ja niissä tapahtunutta kehitystä. Laki mahdollisti asioiden kehittymisen järjellisessä järjestyksessä. Näin ollen isojako tarvittiin aluksi keräämään monitaloisten kylien sarkajakoiset pellot yhteen lohkoon. Tämä toimenpide jyvityksineen lienee ollut vaikeasti suoritettava. Samalla pyrittiin ahtaasti rakennetut tilakeskukset saamaan erilleen toisistaan. Näin paloturvallisuus lisääntyi. Aluksi tilanne oli haparoiva varsinkin tilakeskusten eriyttämisessä toisistaan. Vuoden 1734 laki selvitti tilannetta huomattavasti, jolloin se myös antoi mahdollisuuden hankalan sarkajakoisuuden poistamiseen. Oli mahdollisuus jyvittää tilojen viljelykset, metsät ja vesialueet yhteen lohkoon ja hankkia tila omistukseen, aluksi 6 vuoden, myöhemmin 3 vuoden vuokran hinnalla. Tarpeellista isojakoa suoritettiin Merimaskussa asiakirjojen antaman tiedon mukaan vuosien 1795-1807 välisenä aikana. Se koski seuraavia monitaloisia kyliä, joista ensimmäisenä Hirvonen 1795. Muut olivat järjestyksessä Iskola -98, Kukolainen -98, Lieranta -02, Koveri -04, ja Mälsälä -07. Isojako oli ratkaisu monen kylän yhteisviljelysten muuttamiseksi perintökelpoiseksi. Isojako-asetus annettiin virallisesti vuonna 1757. Jakoa ei ollut tarve tehdä kylien yksinäisissä, eikä monissa sotilas- ja akatemian virka- ja palkkataloissa. Näitä olivat mm.Akkola, Karjalainen, Lukkarainen, Nygård, Kukolainen, Killainen ja Riittonpää. Lisäksi monet tiloista olivat vielä suurmaanomistajien hallitsemia, joita viljeli vuokraviljelijä, ”lampuoti”. Ensimmäiset perinnöksiostot tapahtuivat 1750-luvulta alkaen, jatkuen seuraavan vuosikymmenen aikana, jolloin pitäjässä 16 tilaa siirtyi talonpoikaiseen omistukseen. Ensimmäisinä ehtivät Iskolan talolliset, Iso- ja Vähä-Moisio, sekä Junttila. Nämä siirtyivät perintötalonpojille vuonna 1752. Muutamia muitakin kruununtiloja ehti itsenäistyä samalla vuosikymmenellä, ennen kuin koko prosessi keskeytettiin 1760-luvun lopulla. Sitä ennen mm. valtiopäivämies Heikki Mojolin ehti ostaa Moijosten tilan vuonna 1767. Muita vuosikymmenen aikana tehtyjä perinnoksiostoja olivat Tammisaaren rustholli 1760, Kaksosten rustholli 1761, Lieranta 1763 ja Kräkilä 1769. Uusia perinnöksiostoja ei kappelissa tapahtunut vuosina 1773-89, sillä niiden tekeminen oli kruunun toimesta kiellettyä. Toinen ”buumi” perinnöksiostossa alkoi heti 1790, jolloin silloinen kappelin lukkari Johan Lindmark lunasti asuintorppansa Martinperkon. Samalla vuosikymmenellä perintötiloiksi siirtyivät myös Järvensuun Isotalo sekä Horja. Uuden vuosisadan itsenäistymisen aloitti Mälsälän kylä, jossa rustholli ostettiin perinnöksi vuonna 1813. Uusitupa oli vuorossa 1825 ja Alitalo vuonna 1863. Muita vuosisadan aikana verolla ostettuja olivat Kuusniemi vuonna 1819, Riittonpää 1820 ja Kukolainen 1830. Riittonpää sekä Kukolainen olivat sitä ennen olleet Turun Akatemian palkkatiloja, jotka Ruotsin vallan lakattua siirtyivät valtion tiloiksi ja olivat ostettavissa. Viimeisiksi valtiontiloiksi jäivät Lukkarainen (its.1946), Karjalainen (its.1920-luku), Akkola (its.1930-luku) ja Uusikartano (Nygård). Pääsääntöisesti isojako koski Merimaskussa maanluontoa, ilman vesialueita. Sen merkitys oli ratkaiseva maaseudun kehityksen tekijänä. Isojako loi kylissä pohjan tilakohtaiselle viljelylle, entisen sarkajaon tilalle, paransi suunnitelmallisuutta sekä paloturvallisuutta. Perinnöksiosto puolestaan paransi viljelijän itsetuntoa.