Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kolumni: Pysäyttävä viesti

Kesälomalla kännykkääni kilahti viesti, joka oli ihan käsittämätön. Lyhyt teksti kertoi, että lapsuuteni paras ystävä ei ollut enää aamulla herännyt. Uutinen tuli yllätyksenä, vaikka hän oli sairastanut vuosikymmeniä MS-tautia, joka antoi vihjeitä olemassa olostaan jo lapsuudessamme. Muistan miten häneltä meni lapsena varoittamatta jalat alta, ja hänet kiidätettiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin, mutta mitään vakavampaa ei silloin löytynyt. MS on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus, joka kulkee syystä tai toisesta heidän suvussaan, joten helpotus oli hänen läheisilleen melkoinen, kun mitään tautiin liittyvää ei diagnosoitu. Siitä pari vuosikymmentä myöhemmin sairaus alkoi pikku hiljaa antaa merkkejä. Kavala tauti eteni ystävälläni kuin varkain, sillä joskus oli pitkiä aikoja, että kaikki sujui hyvin, kunnes taas ilmaantui uusia oireita. Suru-uutisen saatuani mieleen pulpahteli monta hauskaa juttua, joita lapsena suunnittelimme tekevämme aikuisina. Erilaisia haaveita oli hyvä kehitellä vaikka mustikoita poimiessa, sillä silloin kukaan aikuinen ei voinut patistaa, että tehkää jotain hyödyllisempää. Yksi unelma kaverini kanssa lapsena oli lähteä telttaretkelle läheisen joen rantaan. Syystä tai toisesta tämä retki jäi suunnitteluasteelle, vaikka matkan pituus ei ollut esteenä. Toinen haave oli lähempänä toteutua, sillä rakensimme laudoista ja styroksista lautan, jolla päätimme seilata jokea myöten suureen maailmaan. Onneksi ensin kokeilimme vettä tulvillaan olevassa ojassa, että pysyykö lautta pinnalla. Maailmalle lähteminen jäi sillä kertaa tekemättä, sillä lautta upposi ja vesi huljahti kummisaappaan varresta sisälle. Teinityttöinä hurahdimme pelaamaan korttia. Silloin keksimme, että etsimme aviopuolisoiksi kaverukset, asumme naapureina myös aikuisina ja lähetämme miehet päiväksi töihin ja pelaamme päivät pitkät. Tämä unelma onneksi unohtui. Autokouluun sentään pääsimme yhdessä, kun olimme alle 10-vuotiaita. Hänen saman ikäinen setänsä perusti yhtenä kesänä AK:n autokoulun, johon ilmoittauduimme. Ajelimme kaverini kodin pihassa heidän pienellä punaisella Minillä päivisin, kun hänen vanhempansa olivat töissä. Autokoulu pyöri niin kauan, kunnes meinasin hurauttaa autotallin ovesta läpi, kun jarru- ja kaasupoljin menivät sekaisin. "Autokoulu pyöri niin kauan, kunnes meinasin hurauttaa ovesta läpi.”