Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG-62 järjestää yli 800 luistelijan kutsukilpailun – ”Kisoista tulee todella tasokkaat”

VG-62 taitoluistelujaosto järjestää loppiaisena Turun Gatorade Centerissä yli 800 luistelijan ja 37 joukkueen muodostelmaluistelun kutsukilpailut. Perjantaina aamuyhdeksältä alkava kilpailu on Suomen mittakaavassa iso kutsukilpailu, johon osallistuu joukkueita muun muassa Tampereelta, Porista, Raumalta, Kaarinasta, Salosta, Raumalta, ja pääkaupunkiseudulta. Kotiseura VG-62 osallistuu kisoihin seitsemällä joukkueella, jotka kilpailevat tulokas-, minori-, kansalliset juniorit-, SM-noviisi-, SM-juniori-, kansalliset seniorit- ja aikuissarjassa. RNK osallistuu kilpailuihin kahdella joukkueella. Nuorimmat luistelijat ovat alle 11-vuotiaita, jotka luistelevat tulokkaiden kilpasarjassa. Minoreissa luistelevat alle 13-vuotiaat, noviiseissa alle 15-vuotiaat ja junioreissa alle 19-vuotiaiden joukkueet. Mukana on myös kaksi aikuisten joukkuetta, RNK:n Sand Christals ja VG-62:n Sun City Secret. VG-62:n muodostelmaluistelun päävalmentaja Essi Kivistön mukaan kilpailuista on odotettavissa kovatasoiset. Mukana on muun muassa viime vuonna SM- ja MM-kultaa voittanut Helsingin Luistelijoiden Musketeers, joka kilpailee SM-junioreissa. - Halusimme järjestää kilpailun myös kansalliset noviisit -luokassa, vaikka meillä ei ole kyseisessä sarjassa joukkuetta. Emme ole asettaneet mitään tulostavoitteita joukkueillemme. Menestys on päivän suorituksesta kiinni. Se on selvää, että kisoista tulee todella tasokkaat ja tiukat, Kivistö sanoo. Viime vuonna SM-sarjoissa käytetty ISU-arviointi on nyt käytössä kaikissa sarjoissa, joissa se on sallittu. ISU-arviointi ei ole käytössä tulokkaissa, aikuisissa ja kansallisissa noviiseissa. ISU-arviointi voi vähentää pisteitä virheistä, joita tavallinen katsoja ei välttämättä huomaa. - ISU-arvioinnissa on erikseen tekninen paneeli ja tuomaristo. Virheitä voi tapahtua myös teknisissä asioissa, joita katsoja ei näe. Maallikko ei välttämättä huomaa, onko esimerkiksi askeleet ja käännökset tehty puhtaasti. Teknisen paneelin käytössä on myös videointi. VG-62 on järjestänyt loppiaisen kisoja kahtena edellisenä vuonna. Talkooväen panos on tärkeä tänäkin vuonna. - Ilman talkootyötä näin suuria kisoja ei voitaisi järjestää. Kisapäivän talkoovuoroja on reippaasti yli sata, Kivistö kertoo.