Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Rannikkoseudun digipalveluja

Rannikkoseudun Tammikaffeet järjestettiin tiistaina Raisiossa, keskiviikkona Naantalissa, ja perjantaina vuorossa on Rymättylä. Tammikaffeita on järjestetty 1990-luvun puolivälistä lähtien. Alun perin ideana oli Tammikaffeilla se, että kakun ja kahvin ohella tilaajat voivat maksaa tilauslaskunsa ilman pankin perimää palvelumaksua. Teknisistä syistä Tammikaffeilla ei enää muutamaan vuoteen ole voitu ottaa vastaan tilausmaksuja, mutta perinne jatkuu: Tammikaffeille tullaan tapaamaan tuttuja ja tekijöitä lehden takaa vuosi toisensa jälkeen. Yksistään Raision ja Naantalin tapahtumissa oli tänä vuonna noin 600 kävijää. Järjestämisessä on mukana vapaaehtoisia työntekijöitä. Tänä vuonna päätimme ottaa Tammikaffeilla uuden askeleen. Esittelimme iPad-tabletin avulla Rannikkoseudun digitaalisia palveluja kahvittelun lomassa. Nettijuttujen lisäksi teemme nimittäin joka viikko useita videoita nettiin ja päivitämme ahkerasti facebookia. Netistä löytyvät myös aiemmin ilmestyneet Rannikkoseudut kätevästi näköislehtinä. Paperinen lehti on edelleen toimintamme kivijalka, mutta päivä päivältä kehitämme digitaalisia palveluja entistä paremmiksi. Niihin kannattaa käydä tutustumassa.