Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG-62 kaatui jatkoajalla – KHT:n Lehtonen maalasi viidesti

Jääkiekon Suomi-sarjan viimeisenä oleva Karhu HT saa kiittää lauantaisesta jatkoaikavoitostaan joukkueensa tehomiehiä Jussi Lehtosta ja Samuli Virkkusta . Lehtonen iski kaikki KHT:n viisi maali Virkkusen esityöstä. Kaksi pistettä matkasi Poriin maalein 4–5 (1-0, 1-2, 2-2, 0-1). Ottelu käynnistyi verkkaisissa merkeissä. Tasaisessa ensimmäisessä erässä tilanteita syntyi molempiin päihin, sillä puolustaminen kiinnosti joukkueita vasta toisessa erässä. VG-vahti Juuso Ikonen pystyi ihmeen kaupalla pitämään maalinsa puhtaana, vaikka torjuntoja kertyi yhdeksän jo avauserään. Anssi Köykkä-Luopa iski erän ainoan maalin. Toisessa erässä virheiden määrä väheni, mutta seuraukset olivat kohtalokkaampia. Yuki Sasakin ylivoiman aikana siniviivalla hukkaama kiekko toi KHT:n tasoihin ja vei japanilaiselta paikan ylivoimassa. VG-kapteeni Henry Isberg toi naantalilaiset tasoihin samaisella ylivoimalla, mutta Lehtosen illan toinen erän lopussa toi KHT:n tasoihin. Kolmannessa erässä maaleja tehtiin tasatahtiin, vaikkakin kotijoukkue oli hienokseltaan niskan päällä. Jussi Lehtosen 2–3-osuman jälkeen Ossi Savolainen valoi uskoa omiinsa iskemällä ottelun näyttävimmän maalin. Savolaisen paluu kaukaloon on ollut näyttävä: pisteputki on jo kuuden ottelun mittainen. Ottelu näytti jo ratkeavan vajaa kaksi minuuttia ennen loppua, kun Jussi Lehtonen iski jo illan neljännen osumansa KHT:lle. Kiekko upposi hieman helpohkosti muuten mainion ottelun pelanneen Juuso Ikosen selän taakse. Aikalisään turvautuneen päävalmentaja Sami Vire uhkapeli ilman maalivahtia toimi tällä kertaa. Maskimieheksi komennettu Ville Raittio lusikoi kiekon ohi KHT-vahti Niklas Kekin viimeisellä minuutilla. Jussi Lehtosen uskomaton ilta huipentui jatkoajalla. Samuli Virkkunen lähetti Lehtosen puolittaiseen läpiajoon, josta Lehtonen tinttasi voitto-osuman. - Jussi Lehtonen, siihen ottelu ratkesi. Lähdimme puolustamaan tiiviistä keskialuetta ja oman pään keskustaa. Muutaman kerran vastustaja pääsi sieltä, se on iso kehityksen kohde meille loppukaudeksi, KHT-valmentaja Veli-Matti Myllymaa sanoi. - Meidän vahvuus viime peleissä on ollut liike ja vahva luistelu. Tänään sitä ei pelaamisessamme näkynyt, VG-luotsi Sami Vire kertoi. Videolla väärään päähän tullut jatkoaikaosuma.