Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Pienet ryhmäkoot ovat keskeistä päiväkodeissa

Ilmaisesta päivähoidosta näyttää tulevan yksi huhtikuun kuntavaalien teemoista. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne paalutti puolueensa yhdeksi tavoitteeksi muuttaa varhaiskasvatus maksuttomaksi. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ajaa mallia, jossa varhaiskasvatuksesta 20 viikkotuntia olisi maksutonta yli 3-vuotiaille lapsille. Varhaiskasvatuksen muuttaminen maksuttomaksi edes osittain on hyvin kallista. Kuntaliitto on arvioinut, että 20 tunnin maksuttomuus maksaisi vuodessa 300 miljoonaa. Saamatta jääneiden hoitomaksujen lisäksi kustannuksia tuo varhaiskasvatuksen kysynnän kasvu. Se merkitsisi tarvetta rakentaa kuntiin lisää päiväkoteja. Varhaiskasvatuksen ilmaisuutta on perusteltu sillä, että näin saadaan isompi osa lapsista varhaiskasvatuksen piiriin ja samalla nostetaan perheenäitien työllisyysastetta. Yli 3-vuotiaiden lasten osalta perustelu onkin kohdallaan, mutta alle 3-vuotiaiden osalta ei. Ei nimittäin ole olemassa tutkimustietoa, että varhaiskasvatuksesta olisi varsinaisesti hyötyä alle 3-vuotiaille. Lapset viedään päiväkotiin tai perhepäivähoitoon, koska vanhempien pitää käydä töissä tai opiskella. Enemmän pitäisi puhua siitä, miten päivähoitoryhmien koot saataisiin pienemmiksi ja lasten hoitopäivät lyhyemmiksi.