Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG_62:n säilyminen Suomi-sarjassa on enää voiton päässä

VG-62 nappasi komeat voitot KJT:sta karsintojen ensimmäisissä otteluissa jääkiekon Suomi-Sarjassa. Sarjapaikan säilyminen on vain yhden voiton päässä. VG-62 osoitti kuuluvansa Suomi-sarjaan jo karsintojen ensimmäisen vaiheen avausotteluissa. Paras viidestä –menetelmällä pelattavassa ottelusarjassa vastustaja KJT on selkä seinää vasten, kun joukkue saapuu ensi lauantaina Naantaliin. VG-62 nappasi viikonloppuna kaksi komeaa voittoa. Lauantaina kotihallissa KJT kaatui jatkoajalla numeroin 3–2. Vieraissa luistin kulki vielä mallikkaammin, kun KJT nuijittiin maanrakoon peräti 1–7. Voittojen takuumiehinä toimi otteluissa 80 kertaa torjuneen maalivahti Juuso Ikosen lisäksi Sakari Nurmi (4+3) ja Ossi Savolainen (3+2). Sakari Nurmen panos varsinkin ensimmäisessä ottelussa oli merkittävä: kaksi kertaa osunut Nurmi ampui voitto-osuman jatkoajalla. Useamman pisteen viikonloppuna keräsivät myös Anssi Köykkä-Luopa (1+1), Yuki Sasaki (0+2) Henry Isberg ja Ville Poukkula, joka ehti otteluiden välissä myös synnytyssairaalaan vaimonsa tueksi. Lauantaina syntynyt tytär antoi varmasti lisävirtaa kauden viimeisiin otteluihin. Avausmaalinsa Suomi-sarjassa lauantaina iski slovakkilaituri Patrik Bečka. 19-vuotias mailataituri oli maalista helpottunut, mutta myönsi maalittoman putken kestäneen liian kauan. –Suuri paino putosi hartioilta. Toivottavasti seuraavassa maalissa ei mene yhtä kauan, 22 ottelua runkosarjassa tehoin 0+2 pelannut Bečka kertoi. Karsintojen toisessa otteluparissa KHT nappasi kaksi voittoa Kiekkokoplasta. Molemmat sarjat ovat siis katkolla ensi viikonloppuna. Otteluparien häviäjät jatkavat karsintoja 2-divisioonien lohkovoittajien kanssa.