Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Peuhaamista vakavan varjolla

Sade hakkaa silmiä, aallokko lyö metrin korkuisena ja laidalta on nainen hypännyt vellovaan veteen. Pienen purjeveneen kannella kahdella miehellä hyvät neuvot ovat nyt kullanarvoisia. Mutta ei hätää. Kaikki on kuten pitää, koska ollaan veneilijän pelastautumiskurssilla ja hetkeä aiemmin oli saatu toimintaneuvot kouluttajalta – hupaisaa muuten, että hänen sukunimensä oli Aalto. Aalto se oli kehottanut naista veteen hyppäämään ja neuvonut kansimiehille miten tämä nostetaan kannelle: molemmat pitelevät köyttä, joka lasketaan pelastettavalle kuin keinu. Tämä ujuttaa sen kainaloidensa alta ja selän takaa, ja kannella olijat hissaavat suoraan ylöspäin ja nimenomaan ylöspäin ettei tämä törmää laitaan! Kurssilla perehdyttiin veneilyliiveihin, pelastuslauttoihin, veteenmenotekniikkaan, pelastuksen odottamiseen vedessä, kiipeämiseen ja vedestä pelastamiseen. Todistuksen mukaan helikopteripelastuskin sisältyi kurssiin. Yhdeksän metrin korkeuteen nostetuksi tuleminen vedestä olisi ollut uusi kokemus, mutta sitä ei tullut, koska nostokoukku oli epäkunnossa. No mitäpä siitä vaikka todistus onkin tuolta osin virheellinen, juuri tuo paperi ei todella ole vaatimuksena missään eikä mihinkään. Päivän kurssi oli Lohjalla Meriturvassa eli Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen pelastautumiskoulutusyksikössä. Varsinaisesti se kouluttaa ammattilaisia. Suuressa hallissa on 43x27 neliömetrinen, 4 metriä syvä allas, aallokkoa voidaan luoda 110-senttistä ja tuuligeneraattorilla puhkua ynnä sadetta. Siellä on pelastuslauttoja kavuttavina ja rahtilaivan kylkeä simuloiva seinä pelastustikkaineen tai -verkkoineen. Köysitikkaita kapuaminen on muuten vaivattomampaa kuin verkkoa nouseminen. Kurssi oli hyödyllinen – ja oli se myös hauska, mistä todisti lihasten kivistys seuraavana päivänä! Olin Suomen Nuorisopurjehtijat ry:n kurssilla, enkä tuntenut porukkaa vanhastaan. Mutta kun oli pari tuntia telminyt altaassa (22 astetta) toisia pelastaen ja veteen hyppien, väki alkoi kumman tuntua tutulta. Sitä se leikki tekee. Se oli peuhaamista vakavan varjolla.