Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raision ensi vuoden budjetin laadinta on haasteellista

MItä kummaa tapahtui raisiolaisten veronmaksuinnolle heinäkuussa? Todennäköisesti ei mitään, mutta jostain syystä Raision kaupungin saamat verotulot suorastaan romahtivat heinäkuun aikana. Euroissa mitaten laskua oli noin 900 000 euroa. Yhteisöverotulot laskivat kolmanneksen viime vuodesta, mutta näissä veroissa onkin tavallista, että kuukausittaiset vaihtelut ovat isoja. Huolestuttavampaa on se, että kunnallisverotulot laskivat vuodentakaisesta 8,2 prosenttia. Verotulojen notkahdus voi liittyä valtakunnallisen tulorekisterin käyttöön, mutta siitä ei vielä ota selkoa. Selvää kuitenkin on, etteivät verotulot ole kehittyneet odotettua vauhtia. Raision tämän vuoden budjettia laadittaessa ennakoitiin verotulojen kasvavan yli 4 prosentin vauhtia, mutta heinäkuun jälkeen miinusta on 2 prosenttia. Toiveissa toki on, että tilanne selkiytyy loppuvuotta kohden ja Raision verotulot palaavat kasvu-uralle. Verotulojen jääminen odotetusta joka tapauksessa lisää vaikeuskertoimia ensi vuoden budjetin laadinnalle. Raisio onkin lykkäämässä sitä muutamalla viikolla eteenpäin, jotta verotuloennusteet olisivat mahdollisimman tarkkoja. Hankaluutta lisää erikoissairaanhoidon menojen kasvu tänä vuonna sekä palkkamenojen kasvu. Tälle vuodelle Raisio ennakoi 5 miljoonan euron alijäämää, joka voi vielä toteutuakin, mutta se ei ole hyvä lähtökohta ensi vuoteen. Korjausliikkeitä tarvitaan. Veronkorotus ei ole Raisiolle mieluisa vaihtoehto.