Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kasvatustieteilijä Kari Uusikylä: Tällainen kasvatus saa lahjakkaan lapsen kukoistamaan

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus nauttia omista lahjoistaan lapsesta saakka. Lahjakkuudella on kuitenkin monet kasvot. Kaikki eivät ole urheilutähtiä, matemaatikkoja tai laulajaihmeitä. Ei olekaan kovin tärkeää kysyä kuka on lahjakas, vaan miten kukakin on lahjakas. – Joku rakentelee käsin ihmeellisiä juttuja, joku pitää laskutehtävistä, joku taas keksii yllättäviä asioita, luettelee emeritusprofessori Kari Uusikylä . Uusikylä on aikoinaan menestynyt niin jalkapallossa kuin klarinetin soitossa. Työuransa hän on kuitenkin tehnyt kasvatustieteen parissa opettajana ja opettajankouluttajana. Lapsi saa lahjansa käyttöön, kun hän saa turvallisesti kokeilla montaa eri asiaa. Tärkeintä on luoda kaikille lapsille kasvua ja kehitystä tukeva ilmapiiri, jossa siedetään erilaisuutta. Silloin jokainen uskaltaa kehittyä ja löytää erityispiirteensä oppijana. Uusikylä toivoo, että jokainen lapsi innostuisi kehittämään omia lahjojaan myös koulussa. Se vaatii kuitenkin, että erilaiset lahjakkuuden lajit tunnistetaan ja hyväksytään. Lahjakas ei aina ole kohtelias Luokan hiljainen seinille tuijottelija voi olla tuleva nobelisti. Erityislahja ei useinkaan takaa nousua hierarkian kärkeen luokan sosiaalisessa yhteisössä, ellei lahja ole nimenomaan sosiaalisissa taidoissa. Lahjakkuuteen liittyy myös ympäristön harhaluuloja, jotka voivat vaikeuttaa sen tunnistamista. Lahjakkuus ei esimerkiksi tee lapsesta automaattisesti myönteistä tai kohteliasta. Lahjakaskaan lapsi ei ole pikkuaikuinen. Tasapäistävässä ilmapiirissä esimerkiksi hyvin taiteellisesti lahjakas lapsi, joka näkee luonnon kauneuden tarkemmin kuin muut, saattaa pahimmillaan tulla ohitetuksi tai kiusatuksi. – Kannattaa pohtia, suvaitaanko yhteisössä luovuus ja annetaanko lahjoille rauhaa kehittyä. Siellä, missä ei ole rauhaa asioiden kypsyttelyyn, tyhmyys lisääntyy, Uusikylä varoittaa. Kun lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa ja innostua siitä, hänellä on hyvät mahdollisuudet kehittyä erityislahjakkuudeksi, joskus jopa alansa huipuksi. Toisen unelmia ei voi toteuttaa. Taitavimmiksi nousevat lopulta ne, joilla on lahjoja ja joiden harjoittelu perustuu omaan sisäiseen motivaatioon. – Kaikista tärkeintä on juuri ihmisen sisäinen halu kehittyä itse valitsemallaan alueella. Lahjat saavat kukoistaa, kun yksilön ahkeruus, luovuus, motivaatio ja tunne-elämä ovat sopivassa suhteessa keskenään. Älä pakota muottiin Uusikylä on äskettäin kirjoittanut kirjan nimeltä Lahjakkuus . Siinä käsitellään esimerkiksi Hovard Gardnerin listaamia kahdeksaa eri lahjakkuuden aluetta. Jollain on lahjanaan kyky ymmärtää muita ihmisiä. Toinen ymmärtää hyvin omia tunteitaan ja motiivejaan. Yhdellä on kyky käyttää kieltä luovasti. Liikunnallisesti lahjakkaat hallitsevat hyvin kehonsa liikkeitä. Matemaattis-looginen lahjakkuus näkyy päätöksenteossa tai ongelmanratkaisussa. Kyky ymmärtää musiikkia auttaa tunnistamaan äänten vaihteluita. Jollakin on kyky hahmottaa etäisyyksiä ja ympäristön muotoja. Oma osa-alueensa on myös luonnontuntemus. Viisas vanhempi antaa kokeilla eikä pakota lasta heti valmiiseen muottiin. – Tietenkään, jos ei koskaan näe viulua, ei voi tulla viulistiksi, vaikka olisi kuinka musiikillisesti lahjakas. Viulun pakottaminen lapsen käteen ei kuitenkaan synnytä yhtään huippumuusikkoa. Jalkapalloilijan on sydämestään rakastettava palloa ja kiekkotähden kinuttava kentälle säässä kuin säässä. Taituruus kentällä perustuu lopulta loputtomiin lapsuuden omaehtoisiin leikkeihin pallon kanssa. Uusikylä varoittaa, että jos pelaaja ei ole pienenä saanut kasvaa itsenäiseksi ja luovaksi pallotaituriksi, hänestä tulee aikuisena todennäköisesti vain pallotyöläinen. Lasten synnynnäiset lahjat kehittyvät ja tulevat esiin eri ikävaiheissa kypsymisen ja harrastuneisuuden mukaan. On Uusikylän mukaan harhaluulo, että jo 10-vuotiaista voisi luotettavasti seuloa tulevat huippu-urheilijat. Aikuinen voi toki auttaa lasta löytämään ja hyväksymään oma lahjakkuutensa. Paras palkkio lapselle on kasvattajan kiinnostus lasta kohtaan yhdistettynä kannustavaan suhtautumiseen. Lapsi voi myös tarvita vanhemman tukea, jos ympäristö ei tue erityisosaajaa. ”Lapsiurheilija on ihminen, eikä pelkkä hyödyke, joka antaa mielensä ja kehonsa valmentajien, vedonlyöjien ja urheiluhullujen käsiin”, Uusikylä kirjoittaa. Älykäs voi alkaa esittää tyhmää Uusikylä on saanut uransa aikana paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kokeneet itsensä kummajaisiksi erityslahjakkuutensa takia. Hän on kuullut monia tarinoita, joissa esimerkiksi erittäin älykkäät ihmiset tuntevat olonsa yhteisössä jollain tavalla oudoiksi lapsesta saakka. He saattavat jopa yrittää esittää tyhmempää kuin ovat, jotta mahtuisivat joukkoon. – He saattavat laskea suoritustasoaan ja vetäytyä, koska eivät pidä erilaisuuden tunteesta. On sanomattakin selvää, että silloin lapsen lupaavillakaan lahjoilla ei ole parasta mahdollista ympäristöä kehittyä aikuisen talentiksi. Paras tapa testata älyllistä lahjakkuutta ovat älykkyystestit. Älyköiden Mensa-järjestöön pääsee kaksi prosenttia kansalaisista. Mensan jäsenen älykkyysosamäärän tulee olla vähintään 131. – En halua millään tavalla väheksyä testiälykkyyttä, mutta on monta muutakin lahjakkuuden lajia. Lahja ei vielä ole taito Uusikylä myöntää, että eri alojen asiantuntijat pystyvät kyllä havaitsemaan lapsista heidän erityisominaisuuksiaan. On olemassa musikaalisuustestejä, älykkyystestejä, liikunnallisia testejä. Niitä käytetään esimerkiksi pyrkiessä erityisluokille, urheilun taitoryhmiin ja vaikka valmennusrinkeihin. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että lahjat muuttuvat aikuisen huippukyvyiksi. Siihen tarvitaan motivoitunutta harjoittelua ja rakkautta lajiin. Liian varhaisella keskittymisellä vain yhteen osaamisen alaan ei välttämättä saada aikaan hyvää. Lahjakkuus kehittyy parhaiten vahvan turvallisuudentunteen ja myönteisen minäkuvan pohjalle. Huipulle pyrkivällä pitääkin olla oikeus hyvään valmennukseen ja tasapainoiseen arkeen. Fanaatikot eivät saa päästä tuhoamaan lapsen fyysistä tai henkistä terveyttä. – Tavoitteena on aina ihmisen kokonaisvaltainen kasvu. Lapsen pitää saada tuntea, että hän kelpaa riippumatta suorituksestaan. Vanhempi ei ole valmentaja Parhaassa tapauksessa valmentajat valmentavat, opettajat opettajat, vanhemman rooli on tukea. Tuellakin on Uusikylän mukaan rajansa. – Lapsen pitää antaa myös nähdä itse vaivaa. Motivaatio kehittyy sen myötä. Joskus käy niin, että isä tai äiti innostuu liikaa. Uusikylä ei suosittele, että vanhempi uhraisi koko elämäänsä lapsen lahjojen alttarille. –  Terve järki on tärkeää. Muuten tukeminen voi saada sairaita piirteitä. Lapsen parhaaksi voi toimia, mutta katkeroituminen luo vankilan. On myös muistettava, että lahjakaskaan lapsi ei ole pikkuaikuinen. Erityisosaamisensa ohella hänenkin opittava aivan normaalit ihmisenä olemisen opit. Tärkeintä oppia erilaisuutta Siksi Uusikylän mielestä erityislahjakkaita lapsia ei pidä kokonaan erotella tavallisten lasten joukosta. – Yksi samankaltainen ystävä on hyvä olla, mutta myös erilaisuuden opettelu on tärkeää. Eriyttäminen on hyvä, mutta eristäminen ei. Lahjakkaan lapsen tärkein läksy on oppia ymmärtämään iloisesti myös itseään lahjattomampia. Koululla, opettajilla, vanhemmilla ja opetusviranomaisilla on kaikilla suuri vastuu oppilaiden kasvusta eheiksi ihmisiksi. Toisinaan huippulahjakkaat kamppailevat myös mielenterveysongelmien kanssa. Luovuus voi saavuttaa esimerkiksi liki maanisia vaiheita, mutta ratkaisevaksi nousee ihmisen kyky hallita ominaisuuksiaan ja elää niiden kanssa. Ymmärtämätön kasvatus tuottaa sopeutujia ja suorittajia, jotka kätkevät varsinkin luovat kykynsä henkisen pahoinvoinnin alle. – Huippujakin voidaan kyllä hetkellisesti tehdä pakottamalla, mutta lopulta ihminen romahtaa. Liian kilpailullinen ilmapiirikin voi väsyttää tunnolliset. Uusikylä kertoo nuoresta tytöstä, joka menestyi koulussa kympin arvoisesti. Jo yläkoulussa hän kuitenkin romahti kasvavien suorituspaineiden alle. – Tyttö pelastui onneksi lopulta hyvässä hoitolaitoksessa, kun koko suku yhdessä keräsi rahat hoitoon, Uusikylä kertoo. Iloinen joukkue menestyy Valmentajille Uusikylällä on muutama neuvo. –  Jos haluaa tehdä hyvää valmennusta, kannattaa tutustua esimerkiksi Erkka Westerlundin tapaan toimia. Psyykkinen eheys on kaikkein tärkeintä. Viisas valmentaja osaa liittää urheilijan sisäisen motivaation, palavan halun, sopiviin ulkoisiin motivointikeinoihin. –  Jalkapallovalmentaja Jose Mourinho totesi joskus, että jos joukkue on iloinen, se menestyy. Jos joukkue on surullinen, se ei menesty. Siinä piilee viisauden ydin. Uusikylän mukaan pahinta mitä voisi tapahtua, olisi se, jos lasten ja nuorten valmentaja omaksuisi raakoja tai nöyryyttäviä valmennuskeinoja. Opistoille kiitos! Huipulle nousee vain harva, mutta urheilun ilo voi olla kaikille yhteinen. Mitä kasvatustieteen professori sitten neuvoo vanhemmalle, joka haluaisi lapsensa saavan omat lahjansa onnellisesti hyvään käyttöön? – Tarjoa hänelle monipuolisia mahdollisuuksia kokeilla, määrittele lapsen kykyjä positiivisesti ja huomaa ne. Lapsen tulisi saada tietoa parhaista puolistaan ja oppia hyväksymään heikkoutensa. On myös tärkeää muistaa, että oman alansa voi löytää myös myöhemmässä ikävaiheessa. – Suomessa esimerkiksi vapaa kansansivistystyö on tarjonnut jokaiselle ihmiselle mahdollisuuksia kokeilla ja oppia. Se on ollut äärimmäisen hyvä asia!