Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Harrastuksesta pikkuhiluja ja kontakteja

Kevät on palloilulajien finaalipelien aikaa. Sarjakautta tiiviimmillä rytmillä pelattavat pudotus- ja finaalipelit tuntuvat myös Jaakko Stenroosin kalenterissa. Stenroos onkin tuttu näky jääkiekkokaukaloiden vieressä kuvaamassa niin TPS:n kuin TuTonkin pelejä. Lajirepertuaariin kuuluvat myös jalkapallon ja lentopallon sekä vinttikoiraurheilun kuvaaminen. – Ehkäpä näiden viikkojen jälkeen lätkä pursuaa jo korvista, huokaa Stenroos leikillään, kun luettelee viime viikkojen kuvauspäiviä jääkiekon parissa. Urheilua Stenroos lähti aluksi kuvaamaan ihan omasta mielenkiinnosta. Ajan kuluessa hän liittyi mukaan tuottamaan materiaalia Jatkoaika.comille. Vähitellen seurat ja lehdet kiinnostuivat Stenroosin kuvista, mikä on tuonut mukanaan vähän myös tuloja harrastusmenojen kattamiseksi. – Minulla on aina ollut kamera ja olen aina tykännyt kuvata. 2007 aloitin vähän aktiivisemman jakson, kun hankin nykyaikaisemmat laitteet ja laadukkaammat optiikat, jonka mukana motivaatio kuvaamiseen lisääntyi. Taisi olla silloin Canonin 40D -digijärkkäri, jonka hankin. Tällä hetkellä kuvaan Canonilla yhä, aktiivikäytössä ovat 7D MK2 ja 5D MK2. Lempiputki on 70-200 -millinen, jolla on hyvä kuvata urheilua, luettelee Stenroos kuvauskalujaan. Välillä Stenroos kuvaa jääkiekkoa yhdellä tai kahdella rungolla. Jalkapalloa hän kuvaa aina kahdella rungolla, jolloin toisessa kamerassa on 300-millinen objektiivi. – Joskus on toki ihan mukava lähteä seuraamaan pelejä myös ilman kameraa. Nykyään kuvia halutaan niin nopeasti mediaan, että kuvauskeikoilla ei ehdi kuin miettiä materiaalin tuottamista ja lähettämistä eteenpäin. Joskus jos lähtee ilman kameraa, niin toki saattaa harmittaa, jos jotain oikein erikoista tapahtuu. Tykkään kuvata pelaajia, jotka uskaltavat näyttää tunteensa. Yritän kuvissani etsiä niitä tunteita, oli ne sitten iloa ja tuuletusta tai kiukkua, Stenroos miettii. Merimiehestä logistiikkaoperaattoriksi Nesteelle Nesteelle Stenroos tuli ensin Nesteen öljyaluksille merimieheksi. Muutaman vuoden seilaamisen jälkeen hän vaihtoi merimiehen työt logistiikkaoperaattoriksi vuonna 2002. Siinä työssä hän on edelleenkin. Kaksivuorotyö antaa hyvin aikaa valokuvaamiselle, vaikka toki työvuorojen mukaan Stenroos kuvaamisensa tahdittaa. – Töitä on 12 tuntia kerrallaan, joko aamu- tai yövuorossa. Työvuorot saattavat olla hyvinkin fyysisesti rankkoja, kun laivoja tulee ja lähtee satamasta. Varsinkin talvella olosuhteet saattavat vaikeuttaa köysien ja letkujen vetämistä, kuvailee Stenroos. Laivoja Nesteen satamassa käy reilut 300 alusta vuodessa. Pitkien työvuorojen vastapainona on sitten 4-6 päivän vapaat, jotka kuluvat kuvaamiseen, kolmen koiran kanssa harrastamiseen tai jujutsuun Maskun Tempossa. – Koiramme ovat whippettejä, vinttikoiria. Niiden kanssa harrastamme ratajuoksukilpailuja, joissa ne ovat ihan hyvin menestyneetkin, sanoo Stenroos. Nuorin Stenroosin koira on 3-vuotias, vanhin 12. Ratajuoksussa vinttikoirat saavat kisata 8 vuotta. Jaakko Stenroosin kuvia näet https://jaskan.kuvat.fi/