Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tahvion viidesluokkalaiset ottavat ympäristön haltuun - Katso kuvat touhukkaista luontotutkijoista!

Kasvit ja eliöt käyvät muutosprosessia läpi kaikkina vuodenaikoina, mutta erityisesti keväällä luonnossa liikkuvalle tarjoutuu paljon mielenkiintoista seurattavaa. Tahvion koulun viidesluokkalaiset ovat sananmukaisesti jalkautuneet melkein koko toukokuun ajan ulos oppimaan. – Olemme olleet kevään aikana mukana monenlaisissa ympäristöhankkeissa. Niiden totuttamisessa on yhdistelty laaja-alaisesti eri oppiaineita, kuten liikuntaa, käsityötä ja ympäristöoppia, kertoo luokanopettaja Pirita Saksa . Tahvion koulun lähiympäristö ja pihapiiri antavat luonnossa oppimiselle erinomaiset puitteet. Vieressä on metsää ja muutaman sadan metrin päässä solisee Piuhajoki. Eikä Raision lahdellekaan ole pitkä kävelymatka. – Kaikki sai alkunsa tammikuussa, kun ilmoittauduimme ensimmäisenä raisiolaisena kouluna mukaan Koulujemme lähivedet -hankkeeseen. Saimme käyttöömme tutkimusvälineistön, jonka avulla olemme huhtikuun lopusta asti seuranneet muun muassa lähivesien laatua. Myös vesikasvit ja -eläimet ovat tulleet tutuiksi, taustoittaa opettaja Mari Ketola . Ympäristö- ja kierrätysasiat ovat vitosilla hyvin hallussa. Oppilaat ovat tehneet kevään aikana yhteistyötä muun muassa Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa ja käyneet siivoamassa Hahdenniemen venesatama-aluetta. Luokka pääsi samalla Siisti Biitsin kummiluokaksi jatkaen yhteistyötä taas syksyllä. Muovikasseista kalastajahattuja Lisäksi oppilaat ovat olleet mukana valtakunnallisessa I Love muovi -kampanjassa. Sen tuloksena syntyi hauskat kalastajahatut käytetyistä Ikea- muovikasseista koulunkäynninohjaaja Jonna Kauniston avustuksella. Kumpparikummeiksi luokka sai Nokian Jalkineet, joka sponsoroi kaikille oppilaille kumisaappaat. Niillä on ollut hyvä tallustella vesistöjä tutkimassa. – Olen tämän kevään aikana ainakin oppinut kunnioittamaan luontoa ja kierrättämään roskia. Luontoon ei saa heittää mitään sinne kuulumatonta. Nyt tulee kiinnitettyä asiaan enemmän huomiota, tietää Sulo Seespuro . Venesatamassa luokalle tuli melkoisena yllätyksenä se, miten paljon muoviroskaa ja tupakantumppeja ihmiset jättävät jälkeensä. Viime viikolla oppilaat kävivät tutkimassa Piuhajoen veden ominaisuuksia, kuten sameutta, lämpötilaa ja näkösyvyyttä. – Aika samealta näyttää. Taitaa olla kahden alimmaisen sameusarvon välissä, arveli Helmi Visa tutkaillessaan vesinäytettä. Oppia on haettu toki muualtakin kuin lähiympäristöstä. Raumalla oppilaat kävivät Meremme tähden -tapahtumassa ja Martinsalissa piipahdettiin lajikatoluennolla. Raision lahdella ollaan käyty retkellä Lounais-Suomen Vesiensuojeluyhdistyksen asiantuntijoiden kanssa. – Kaikki nyt opittu valmistaa luokkaa ensi lukukaudelle, jolloin kouluissa on teemana ilmastonmuutos. On olut hienoa nähdä, miten innostuneita oppilaat ovat olleet luonnossa liikkumisesta, iloitsee Ketola. Tahvion koulussa on oppilaita noin 120, joista viidesluokkalaisia on 31.