Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Pääkirjoitus: Kuusenkerkkäaika meni jo, ensi vuonna uudella innolla

Monien ihmisten tahti on viime kuukausina hidastunut ja kukaties on alettu katsoa rauhassa ympärille ja omaan sisimpään. Kysytään: Miten olen tullut tähän, haluanko enää tätä? Tiedotusvälineistä lukee tarinoita ihmisistä, jotka ehkä ovat muuttaneet asuntovaunuun, vuodeksi telttaan, korpeen, ryhtyneet omavaraistalouteen. Monien kuulee pohtivan tavaran vähentämistä, avaran tilan lisäämistä. Jokin on muuttunut. Monilla. Sen saman muutoksen yksi ilmentymä saattoi viime viikolla Rymättylässä villivihannesillan liki satapäinen osallistujajoukko. Luonnon hyödyntäminen - mutta toivottavasti ei niinkään hyväksikäyttö - kiinnostaa yhä useampi. Suomalaiset olivat perinteisesti luontoa lähellä oleva kansa, noidiksi epäilty, ja vasta maan kaupungistuminen irrotti suomalaiset juurilta. Kaipuu jäi, mistä todistaa mökkien paljous. Yrtit, mahlat, marjat, kerkät, nokkoset ovat käsien ulottuvilla, vaikkakin ne lienevät useimmille vieraita. Niin ei tarvitsisi olla. Naantalin luostarissa 1400-luvulla lääkittiin ihmisiä yrteillä, kuten Seija ja Rauno Tirrin kymmenkunta vuotta sitten suomentamasta luostarin yrttikirjasta tiedämme. Toivo Rautavaaran 1940-luvun sotavuosina kirjoittama "Mihin kasvimme kelpaavat" on monille tuttu. Tieto ei ole Suomessa koskaan hävinnyt vaikka tietäjien määrä olisi käynyt vähiin. Esimerkiksi kuusenkerkkien aika on jo ohi tältä vuodelta. Ensi vuonna metsään suuntaa entistä useampi.