Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kiusankappaleita veneilijöiden ja paikallisten iloksi Rantamakasiinissa

Duo Kaks Kiusankappaletta pohjautuu rymättyläläis-naantalilaiseen bändiin Kiusankappaleet. Vuoden verran koossa ollut Kiusankappaleet taas pohjautuu naantalilaisille tuttuun Neitoperho-bändiin, joka vaihtoi nimeä kokoonpanomuutoksen myötä. – Kiusankappaleisiin tuli basistiksi naantalilainen Heikki Vesa ja rumpaliksi turkulaistunut, naantalilaislähtöinen Antti Iitti, joten vaihdoimme bändin nimen M.A. Nummisen tekemän levyn Kiusankappaleita mukaan, kertoo kitaristi ja kesän 2017 unikeko Tuomas Levanto. Kiusankappaleissa lauluosuudet hoitaa naantalilainen matematiikan opettaja Petri Kuitunen ja toisena kitarataiturina on Jari Wecksell. Kaks Kiusankappaletta taas on Levannon ja Kuitusen duo, jossa kummatkin soittavat kitaraa ja hoivat laulupuolen. – Halusimme Peten kanssa keikkailla useammin, mitä Kiusankappaleilla on mahdollisuus, joten virittelimme duon. Yhdessä valitsemme esitettävät biisit ja sovitamme ne sellaisiksi, millaisiksi ne meidän mielestämme olisi pitänyt jo heti alkujaan tehdä, Levanto sanoo. Levannolla on takana jo pitkä musiikillinen historia aivan lapsena aloitetuista viuluopinnoista lähtien. Kuitusella taas musiikillinen ura on alkanut vasta nelisen vuotta sitten. – Polvelleni tapahtui vahinko ja piti keksiä jotain tekemistä ajankuluksi. Harjoittelin sitten soittamaan kitaraa ja laulu tuli siihen sitten lisäksi, kuvailee Kuitunen. Levannon mielestä Kuitusella on selvä laulun lahja. Se on huomattu myös Maijamäen yläkoulussa, missä mies kertomansa mukaan kaivetaan aina jostain esiin esiintymään juhlissa. Kun kitarasta soinnut on jo hallussa ja laulukin sujuu, Kuitunen on syventynyt myös biisien tekemisen maailmaan. – Uusin Kiusankappaleille tekemäni biisi käsittelee koulukiusaamista ja se on aika suoraa rokkia. Kiusankappaleet soittaa siis sekä covereita että omaa tuotantoa, sanoo Kuitunen. Merimaskun Rantamakasiinissa lauantaina duo livenä Duo Kaks Kiusankappaletta esiintyy tulevana lauantaina Merimaskun Rantamakasiinissa. Sään salliessa duo esiintyy ulkoterassilla, johon mahtuu yli 200 kuulijaa. – Minä käskytän kitaran ohella tuota saksalaista rumpalipoikaa eli rumpukonetta. Välillä sitä on kyllä vaikea saada lopettamaan, kun se oikein innostuu, virnistää Levanto. Kuitunen kertoo keskittyvänsä laulun lisäksi oikeiden sointujen löytämiseen kitarasta. Kaks Kiusankappaletta keskittyy suomalaiseen poppiin ja englannikieliseen rokkiin. Sukkahousuhevi taipuu kuulemma duon karismaan melko huonosti, vaikka kaksikko lupaakin vääntää soittopyynnöt aina oman parhaan osaamisensa näköisiksi biiseiksi. – Pete ei kyllä taida päästä falsettiin. Minä ehkä pääsen, mutten kovinkaan korkealle, tuumii Levanto. Kesän kuluessa livemusiikista on mahdollisuus nauttia enemmänkin. Kaks Kiusankappaletta viihdyttää yleisöä aluksi kerran viikossa Rantamakasiinissa. Aikomuksena heillä on hankkia veneeseen sopivat virrantuottolaitteet ja veneillä muihin satamiin ihmisten iloksi ja vähän kuulemma myös kiusaksikin. Kaks Kiusankappaletta Merimaskun Rantamakasiinissa lauantaina 15.6. kello 20-22.